Hyppää sisältöön

Työryhmä kehittämään Suomen Akatemian toimikuntarakennetta

Julkaisuajankohta 14.2.2017 11.06
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on laatia ehdotus Suomen Akatemian toimikuntatyön ja –rakenteen kehittämiseksi. Tavoitteena on tukea sitä, että Akatemia voi entistä paremmin vastata tieteen edistämisen tulevaisuuden tarpeisiin korkea laatu, vaikuttavuus ja uudistuminen huomioiden.

Ryhmää johtaa ministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen ja siihen kuuluvat lisäksi tiedeasiainneuvos Erja Heikkinen, lainsäädäntöneuvos Eerikki Nurmi ja opetusneuvos Eeva Kaunismaa opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä pääjohtaja Heikki Mannila, ylijohtaja Riitta Maijala ja tiedeasiantuntija Kata-Riina Valosaari Suomen Akatemiasta.

Kevään 2017 aikana ryhmä järjestää tilaisuuksia, joissa tiedeyhteisön, muiden sidosryhmien ja Akatemian henkilöstön kanssa käydään keskustelua kehittämistoimista.

Valmisteluryhmän ehdotuksen mahdollisista säädösmuutoksista tulee valmistua kesäkuun 2017 loppuun mennessä. Ehdotetut muutokset tulee voida huomioida vuonna 2019 aloittavien toimikuntien jäsenten nimitysprosessissa.

Suomen Akatemian hallintovirasto on valmistellut raportin, jossa käsitellään toimintaympäristön muutoksia ja kuvataan vaihtoehtoja toimikuntatyön kehittämiseksi. Käytännön toimikuntatyö on kehittynyt 20 vuodessa monin tavoin. Rahoitushakemusten arviointiprosessia on jatkuvasti kehitetty. Esimerkiksi kansainvälisten asiantuntijoiden muodostamat paneelit on tuotu keskeiseksi osaksi hakemusten arviointia. Samaan aikaan tieteellinen tutkimus ja sen tekemisen tavat ovat uudistuneet. Tutkimus- ja innovaatiojärjestelmässä on tapahtunut merkittäviä rakenteellisia uudistuksia uuden yliopistolain ja tutkimuslaitosuudistuksen muodossa. Lisäksi tutkimusrahoituksen pitkään jatkunut kasvu on taittunut.

Suomen Akatemian toimikuntien toimintaa ja tehtäviä uudistettiin edellisen kerran merkittävästi vuonna 1995, jolloin toimikuntien määrää vähennettiin ja niissä toimivien luottamushenkilöiden määrää supistettiin.

Lisätietoja:
Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen (OKM), puh. 02953 30182
pääjohtaja Heikki Mannila (Suomen Akatemia), puh. 029 533 5001

Tiede