Hyppää sisältöön

Työryhmä esittää toisen asteen koulutuksen koulutusviennin esteiden purkamista

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 28.6.2016 11.58
Tiedote

Toisen asteen koulutusvientiä pohtinut työryhmä ehdottaa, että ammatillisen koulutuksen tutkinnoista ja niihin valmistavasta koulutuksesta voitaisiin periä maksuja EU/ETA -alueen ulkopuolella järjestetyssä koulutuksessa. Lisäksi työryhmän mukaan on tarpeen poistaa opetuskieltä ja järjestämispaikkaa koskevat määräykset, jotka estävät tutkintokoulutuksen osien järjestämisen EU/ETA-alueen ulkopuolella. Työryhmä luovutti raporttinsa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle tiistaina.

Lukiokoulutuksen viennin edistämiseksi työryhmä ehdottaa, että lukiokoulutuksen järjestäjille säädetään oikeus järjestää urheilijoille suunnattua IB -tutkintoon johtavaa koulutusta tilauskoulutuksena EU- ja ETA -alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Toiminta käynnistettäisiin kokeiluna, josta säädettäisiin lukiolaissa.

Lisäksi työryhmän mukaan tulee selvittää mahdollisuudet kehittää ylioppilastutkinnosta vientituote. Vaihtoehtoina on rakentaa ylioppilastutkinnosta kansainvälinen tutkinto, mikä edellyttäisi myös kansainvälisen opetussuunnitelman rakentamista tai nykyisen ylioppilastutkinnon järjestämistä myös esimerkiksi englannin kielellä.

Työryhmä korostaa, että koulutusviennin edistäminen ei tarkoita lukukausimaksuja suomalaisille eikä EU/ETA -alueelta tuleville opiskelijoille Suomessa. Työryhmä ei myöskään esitä Suomen julkisen koulutuksen organisoimista markkinaperusteisesti.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan hallitus aikoo purkaa koulutusviennin esteitä kaikilta koulutusasteilta.

- Esitykset koulutusviennin edistämiseksi ammatillisessa koulutuksessa ja lukiokoulutuksessa avaavat oppilaitoksille ovia koulutuksen viennille aivan uudella tavalla. Koulutusviennin esteiden purku kannustaa koulutuksen järjestäjiä kansainvälistymään, tuo uusia markkinoita korkealle koulutuksellemme ja tuo uusia tuloja Suomeen koulutuksen kehittämiseen, kiteyttää Grahn-Laasonen.

- Tällä viikolla vahvistetaan lainmuutos, joka mahdollistaa vientikokeilut ammatillisessa koulutuksessa EU/ETA-alueen ulkopuolella. Se on hyvä alku tutkintojen koulutusviennille toisella asteella. Halukkaat voivat hakea kokeiluun elokuun alussa avautuvassa haussa. Saamme kokeilusta myös tietoa ja kokemuksia siitä, mitä koulutusviennin esteitä tulee vielä purkaa. Työryhmän esitykset antavat hyvän pohjan jatkovalmistelulle, Grahn-Laasonen sanoo.

Tutkintoon johtavan viennin mahdollistamiseksi työryhmä esittää muun muassa rajoitettujen ja valvottujen lupien myöntämistä koulutusvientiä harjoittaville suomalaisille yrityksille, jotka voisivat tuottaa koulutusta EU- ja ETA-maiden ulkopuolella.

Suomen suurlähetystöille tehdyn kyselyn mukaan 70 prosentissa kyselyssä esiin tulleista maista on käynnissä koulutusjärjestelmää koskeva uudistus ja kysyntää toisen asteen koulutukselle. Erityisesti suomalaisella ammatillisella koulutuksella arvioidaan olevan kysyntää (73 %). Lukiokoulutuksen osalta luku on selvästi alhaisempi (36,7 %). Eniten vastaajat arvioivat olevan kiinnostusta opettajankoulutukselle. Työryhmän mukaan tähän kysyntään on tartuttava parantamalla koulutusviennin edellytyksiä.

Työryhmä esittää myös koulutusviejiä palvelevan uuden tukiorganisaation perustamista. Lisäksi on tarpeen kehittää koulutusvientiin osallistuvan henkilöstön liiketoiminta-, markkinointi- ja riskienhallinnan osaamista.

Työryhmän mukaan koulutusviennin edistämiseksi tarvitaan lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten käyttöön vastaavia tukia kuin pk-yrityksillä on käytettävissä. Lisäksi työryhmä esittää noin 5 miljoonan euron vuosittaista lisärahaa koulutusta ja oppimista tukevaan innovaatio- ja tutkimusyhteistyöhön.

Koulutusvienti on osa hallituksen kärkihanketta, jossa koulutusviennin esteitä puretaan kaikilta koulutusasteilta. Tavoitteena on kasvattaa Suomen koulutusviennin volyymia 350 miljoonaan euroon vuoteen 2018 mennessä.

Vietävän hyvää toisen asteen koulutusta! Toimet toisen asteen koulutusviennin edistämiseksi

Lisätietoja:
- kehittämispäällikkö Jouni Kangasniemi, OKM, puh. 040 517 9222
- erityisavustaja Matias Marttinen (opetus- ja kulttuuriministerin lehdistösuhteet) puh. 044 269 3113