Hyppää sisältöön

Työ, perhe ja hyvä elämä

opetus- ja kulttuuriministeriö sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.11.2018 12.10
Kuva: THL
Kuva: THL

Kun viime vuosisadan puolella aloitin nuorena maisterina ja kahden pienen lapsen äitinä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen kysymyksiä tarkastelevassa tutkimus- ja kehittämishankkeessa, huomasin pian, miten monitahoisen teeman kanssa olimme tekemisissä.

On pohdittava asioita mm. identiteettien, perhesuhteiden, työelämän käytäntöjen, palvelujärjestelmän, tulonsiirtojen, EU-direktiivien ja jopa globaalin talouden näkökulmista. Näiden yhteisvaikutuksena syntyy hyvän elämän mahdollisuuksia tai esteitä aikuisille - ja aikuisten hyvinvointi luo puolestaan edellytyksiä lasten hyvinvoinnille.

Rankkaa ja ihanaa

Pari vuosikymmentä on vierähtänyt, eikä työn ja perheen yhteensovittaminen ole tullut ainakaan yhtään yksinkertaisemmaksi. Onneksi tutkimus ja yhteiskunnallinen keskustelu ovat purkaneet käsitystä, että kyseessä olisi ”pienten lasten äitien ongelma”.

Toki arki pikkulapsiperheessä on välillä varsin rankkaa: huonosti nukuttuja öitä, korvatulehduksia, oksennustauteja, pyykkivuoria, pölypalleroita, neuvottelua kotitöistä. Silti tätä elämänvaihetta eivät lopulta kuitenkaan leimaa ongelmat, vaan ilon, onnen ja rakkauden tunteet. Pienten lasten kanssa oppii myös työelämässä hyödyllisiä johtamistaitoja!

Isät näkyviin

Työelämän perheystävällisyyttä edistetään nykyään monissa hankkeissa ja kampanjoissa. Iloitsen siitä, että perhe-elämän huomioon ottaminen työelämässä koskee yhä useammin paitsi äitejä, myös isiä. Työpaikoilla on havahduttu siihen tosiasiaan, että myös miehillä on lapsia ja isät haluavat viettää aikaa lastensa kanssa.

Isien perhevapaisiin suhtaudutaan myönteisemmin ja äidit pääsevät palaamaan työelämään. Kun vastuu yhtäältä lastenhoidosta ja kotitöistä ja toisaalta perheen taloudesta jakautuu tasaisemmin, puolisot ymmärtävät toisiaan paremmin ja parisuhde vahvistuu, ehkä perheeseen halutaan lisääkin lapsia.

Tasapainoa eri elämänvaiheissa

Työn ja perheen yhteensovittamisen kysymykset eivät poistu päiväjärjestyksestä pikkulasten kasvaessa: kouluikäisten lasten äidit ja isät tarvitsevat edelleen tukea ajankäytön, rahan riittämisen ja oman jaksamisen kysymyksissä.

Tutkimustulokset osoittivat selvästi, että muutkin perhe-elämän vaiheet asettavat omat haasteensa työn ja perheen välillä tasapainotteleville aikuisille ja heidän lähipiirilleen. Esimerkiksi omien vanhempien ikääntyminen tai parisuhteen kriisit testaavat osaltaan työelämän ja koko yhteiskunnan perheystävällisyyttä. Itse toivon kovasti, että saan pian yhdistää työelämää ja isoäitiyttä!

Johanna Lammi-Taskula

Tutkimuspäällikkö, THL

***  

Tässä sarjassa esittelemme tekoja ja näkemyksiä lapsiystävällisemmän Suomen puolesta. Kaikki esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan/haastateltavan omia.