Tutkimus- ja innovaationeuvoston tehtäviin ja jäsenmäärään muutoksia

Opetus- ja kulttuuriministeriö 10.3.2016 13.32
Tiedote

Tutkimus- ja innovaationeuvoston (TIN) tehtäviä ja kokoonpanoa muutetaan siten, että tehtävien strateginen ulottuvuus ja uusien aloitteiden tekeminen korostuvat. Valmistelu tapahtuu jatkossa laajana yhteistyönä. Valtioneuvosto hyväksyi torstaina 10.3. asiaa koskevan asetusmuutoksen.

Asetuksen mukaan neuvosto on Suomen hyvinvointia, sivistystä, kasvua ja kilpailukykyä tukevan tutkimus- ja innovaatiopolitiikan kehittämistä varten. Se tukee valtioneuvostoa pitkäjänteisen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan kehittämisessä ja yhteensovittamisessa. Tehtäviin kuuluu myös seurata alan kansallisen ja kansainvälisen toimintaympäristön muutoksia ja tehdä tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaan liittyviä aloitteita.

Ministerijäsenten määrä vähenee neljään, kun heitä tällä hetkellä voi olla enimmillään yhdeksän. Puheenjohtajana on nykyiseen tapaan pääministeri, samoin varapuheenjohtajat olisivat samat - opetus- ja kulttuuriministeri ja elinkeinoministeri. Muiden jäsenten määrä on jatkossa viisi. Heidän tulee edustaa laaja-alaisesti tutkimus- ja innovaatiotoiminnan asiantuntemusta.

Neuvoston asioiden valmistelusta vastaavat jatkossa valtioneuvoston kanslia, OKM, TEM, Suomen Akatemia ja Innovaatiorahoituskeskus Tekes yhdessä. Erillisestä sihteeristöstä luovutaan. Valmistelussa keskeinen rooli tulee oleman ministeriöiden ulkopuolisilla tutkimus- ja innovaatioalan asiantuntijoilla.

Asetusmuutos tulee voimaan 1.4.2016.

Lisätietoja: hallitusneuvos Immo Aakkula (OKM), puh. 02953 30354
Tutkimus- ja innovaationeuvosto