Tiina Merisalo Museoviraston pääjohtajaksi

Opetus- ja kulttuuriministeriö 13.2.2020 13.16
Tiedote
Tiina Merisalo.
Kuva: Marja Väänänen

Valtioneuvosto on nimittänyt Museoviraston pääjohtajan virkaan museonjohtaja, filosofian maisteri Tiina Merisalon. Hänen toimikautensa on 1.4.2020–31.3.2025.

Merisalo on valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 1991. Lisäksi hän on suorittanut EMBA-tutkinnon vuonna 2015. Hän on toiminut Helsingin kaupunginmuseon johtajana vuodesta 2003 lähtien ja sitä ennen muun muassa kulttuurijohtajan sijaisena, kaupunginmuseon yksikön päällikkönä, tutkijana ja rakennustutkijana sekä Espoon kaupunginmuseon intendenttinä.

Museoviraston tehtävänä on mm. huolehtia kulttuurihistoriallisen kansalliskokoelman kartuttamisesta, hoidosta ja näytteillä pidosta, toimia kulttuuriperinnön ja -ympäristön suojelusta vastaavana asiantuntijaviranomaisena, vastata muinaisjäännösten, rakennuskulttuurin ja kulttuuriympäristön hoidosta ja valvonnasta sekä huolehtia kulttuuriperinnön tutkimisesta ja kulttuuriperintöä koskevan tiedon tallentamisesta, säilyttämisestä ja käytettäväksi saattamisesta.

Virkaan ilmoittautui määräajassa 13 henkilöä.

Lisätietoja: ylijohtaja Riitta Kaivosoja (OKM), p. 02953 30129

Museoviraston verkkosivut