Hyppää sisältöön

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen hyväksyi liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelman vuosille 2020-2023

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 28.11.2019 13.19
Tiedote

Tiede-ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on hyväksynyt liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelman vuosille 2020-2023. Valtakunnallisesti merkittävistä liikuntapaikoista suunnitelmassa ovat mukana Helsingin Urhea-halli, Sisäampumaurheilukeskus Napakymppi, Jääurheilun monitoimihalli (Myllypuron jääurheilukeskus Oy), Jyväskylä Hippos 2020-hanke ja Limingan Ruutikankaan Ampumaurheilukeskuksen rakentaminen. Yhteensä 37 liikuntapaikkahanketta eri puolilta Suomea hyväksyttiin rahoitussuunnitelman piiriin.

Ministeri Hanna Kososen mukaan liikunnan ja hyvinvoinnin edistäminen on tulevaisuudessa yksi tärkeimmistä kuntien tehtävistä.

- Hienoa, että kunnat ovat rakentamassa monipuolisia liikuntapaikkoja kuntalaisiaan varten. Opetus- ja kulttuuriministeriön määräraha vuodelle 2020 on n. 27 miljoonaa liikuntapaikkojen rakentamista ja kunnostamista varten, jotta kaikenikäisillä kuntalaisilla on mahdollisuus liikkua ja pitää itsestään huolta, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen.


- Liikuntapaikkojen rakentaminen on hyvä keino lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi, sillä tiloja hyödyntävät sekä urheiluseurat että koulut. Koulupihojen kunnostaminen tukee tavoitetta, että jokainen koululainen liikkuisi vähintään tunnin koulupäivän aikana. Monet liikuntatilat, kuten uimahallit, perivät pieniä käyttömaksuja ja ovat siksi matalan kynnyksen paikkoja lasten ja nuorten liikkumiselle. Kannustan kaikkia kuntia edistämään jokaisen lapsen mahdollisuutta harrastamiseen tarjoamalla liikuntatilat maksutta lasten ja nuorten seurojen käyttöön, toteaa ministeri.

Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää kustannusarvioltaan yli 700 000 euron suuruisista avustuksista. Sitä pienemmistä avustuksista päätetään aluehallintovirastoissa. Valtakunnallisen rahoitussuunnitelman valmistelussa on otettu huomioon ne hankkeet, joiden avustamisesta päättää opetus- ja kulttuuriministeriö.

Liikuntapaikkojen vuosien 2020-2023 rahoitussuunnitelmassa on sidottu vuoden 2020 määrärahasta yli puolet, josta noin 7 miljoonaa euroa varataan aluehallinnossa päätettäville hankkeille. Suunnitelmaan hyväksytyistä hankkeista lähes kaikki ovat perusliikuntapaikkoja: uimahalleja, jäähalleja ja liikuntahalleja.

Vuosittaisten avustuspäätökset perustuvat nelivuotiseen valtakunnalliseen liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmaan. Suunnitelma on ohjeellinen ja sen toteutuminen riippuu hyväksyttyjen hankkeiden kustannustasosta, tilaohjelmasta, toteutusvalmiudesta ja valtion talousarviossa tarkoitukseen osoitetusta määrärahasta.

Veikkausvoittovaroista myönnettävillä avustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista, hankkimista, peruskorjaamista ja varustamista.

Liikuntapaikkarakentamisen rahoitussuunnitelma 2020-2023

Lisätietoja:
- rakennusneuvos Erja Metsäranta (OKM), p. 0295 330 037

Hanna Kosonen Liikunta