Hyppää sisältöön

Terveysliikuntahankkeita ja liikunnan olosuhteiden edistäjiä palkittiin

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 15.2.2013 11.47
Uutinen

Valtakunnallinen Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma palkitsi tänä vuonna Asikkalan kunnan Yhteistyöllä tuloksiin -hankkeen ja Helsingin kaupungin liikuntaviraston Stadin kundi kondikseen -hankkeen terveysliikunnan edistämiseksi tehdystä esimerkillisestä työstä. Lisäksi liikunnan olosuhteiden edistäjänä palkittiin Metsähallituksen luontopalvelut luonnossa liikkumisen laaja-alaisesta edistämisestä. Tänä vuonna palkittiin myös KKI-innovaatio, jonka sai Liikkujan Apteekki -konseptin toteuttamisesta Porin Karhu Apteekki. Palkinnot luovuttivat kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson KKI-ohjelman vuosipäivänä 15.2.2013 Helsingissä Säätytalolla.

Liikkumattomuus yhteinen ongelma

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki muistutti vuosipäiväpuheessaan vähäisen liikkumisen ongelmista, jotka koskettavat koko yhteiskuntaa.

– Valtion tuella on suuri merkitys, mutta sen lisäksi meidän kaikkien on muutettava asenteita suosimaan liikuntaa. Vain siten saadaan kestävä muutos.

– On tärkeää kohdentaa tukea liikkumattomille ryhmille. Esimerkiksi koventuneesta työelämästä ja työttömyydestä kärsivien tukeminen liikunnan ja terveellisten elämäntapojen keinoin on yksi käytännön toimenpide myös nuorisotakuun toteuttamiseksi.

Liikuntaneuvonta osaksi elintapaohjausta

Peruspalveluministeri Mari a Guzenina-Richardson kannusti puheessaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa nostamaan liikuntaneuvonnan entistä voimakkaammin yhdeksi keskeiseksi työkaluksi.

– Terve sielu terveessä ruumiissa – on vanha kansanviisaus. Tämä oppi on hyvä sisäistää liikuntaneuvonnassa aina neuvolasta erikoissairaanhoitoon.

Terveysliikuntakentällä tarvitaan panoksia liikuntaneuvonnan pitkäjänteiseen kehittämiseen niin asiantuntijoiden, työprosessien kuin toimintatapojen osalta. Samalla huomiota tulee kohdistaa maamme liikuntatarjonnan monipuolisuuteen, erityisesti aikuisten matalan kynnyksen toiminnalle.

– On myös hyvä pitää meillä terveydenhuollossa mielessä, että liikuntaneuvonta ei ole yksin terveydenhuollon asia, vaan liikuntaan pitää kannustaa vauvasta vaariin, ja tämä työ on tehtävä niin kouluissa kuin työelämän eri vaiheessa eläkejärjestöjen toimintaa unohtamatta.

Palkittujen hankkeiden arviointiperustelut

Asikkalan kunnan liikuntapalveluiden Yhteistyöllä tuloksiin -hankkeessa on terveydenhuollon liikkumislähetteen kautta ohjattu kuntalaisia liikuntaneuvontaan ja sitä kautta monipuolisiin liikuntaryhmiin tai omaehtoisen liikuntaharrastuksen pariin. Liikuntaneuvontaa on tarjottu kullekin asiakkaalle yksilöllisesti ja asiakaslähtöisesti useampia kertoja vuoden aikana, jolla on varmistettu elämäntapamuutoksen alkuvaiheen tukemista. Liikuntatoiminnan lisäksi hankkeessa on kehitetty terveysliikunnan paikallista palveluketjua useiden toimijatahojen kanssa sekä maakunnallista toimintaa alueellisten kumppaneiden kanssa.

Hankkeen toiminta ja tavoite ovat olleet selkeitä ja hyvin suunniteltuja. Toiminta on monipuolista ja huomioi eri kohderyhmät. Hankkeessa on tavoitettu liikuntalähetteen ja liikuntaneuvonnan kautta vaikuttavasti KKI-kohderyhmää, terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia työikäisiä kuntalaisia. Asikkalan toimintamallissa asiantuntija kulkee esimerkillisesti asiakkaan rinnalla elämäntapamuutosprosessin alkuvaiheessa tukien, motivoiden, kannustaen ja ohjaten. Asikkala onkin ollut vahva toimija liikuntaneuvonnan yhteisten toimintamallien kehittäjänä.

Hankkeen yhteistyötahoja ovat olleet peruspalvelukeskus Oiva, Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry, Wellamo-opisto ja Ikihyvä Päijät-Häme -projekti.

KKI-ohjelma palkitsee Asikkalan kunnan monipuolista matalan kynnyksen liikuntatoimintaa järjestävästä sekä liikuntaneuvontaa suunnitelmallisesti ja ansiokkaasti kehittäneestä ja toteuttaneesta KKI-kohderyhmää esimerkillisesti tavoittaneesta Yhteistyöllä tuloksiin -hankkeesta.

Helsingin kaupungin liikuntaviraston Stadin kundi kondikseen -hanke toteutettiin vuosina 2010–2012 liikuntaviraston, henkilöstökeskuksen ja työterveyshuollon poikkihallinnollisena yhteistyönä.

Hankkeessa aktivoitiin kaupungin henkilöstön miehiä liikkumaan neljän eri päätoiminnan keinoin: miehille suunnatuilla liikuntaryhmillä ja -kursseilla, SuomiMiehen kuntotesteillä, liikuntaneuvonnalla sekä virastojen omilla toimintamalleilla. Hankkeen laajempina tavoitteina oli kehittää henkilöstöliikuntaa ja poikkihallinnollista yhteistyötä sekä edelleen rakentaa Helsingin kaupungille poikkihallinnollinen palveluketjumalli.

Hankkeessa järjestetty toiminta on ollut suunnitelmallista, ja sitä on kehitetty aktiivisesti hankkeen aikana. Hankkeessa on onnistuttu luomaan pysyviä toimintamalleja, löytämään miehiä kiinnostavia liikuntamuotoja sekä lisäämään ymmärrystä liian vähän liikkuvan kohderyhmän tarpeista ja tavoittamisesta. Henkilöstöliikunta on myös osa kaupungin henkilöstöstrategiaa. Hankkeen aikana yhteistyö henkilöstökeskuksen, liikuntapalveluiden ja työterveyshuollon välillä on tiivistynyt. Erityisen tärkeänä hankkeessa on pidetty työterveyshuollon roolin vahvistumista.

Miesten liikuntaryhmät ovat jääneet hankkeen jälkeenkin pysyväksi osaksi henkilöstöliikunnan valikoimaa. Myös hankkeen mahdollistama seurayhteistyö on laajentanut henkilöstöliikunnan palvelutarjontaa. Omaksi hankkeekseen eriytynyt liikuntaneuvonta eli liikuntaviraston ja työterveyshuollon välinen palveluketjumalli todettiin toimivaksi kaupungin henkilöstöllä ja on laajentumassa koskemaan myös kuntalaisia.

Hanke on tuonut henkilöstöliikunnalle näkyvyyttä, mikä on lisännyt yhteistyötä kaupungin eri virastojen kanssa ja luo näin mahdollisuuksia toiminnan kehittämiselle edelleen

KKI- ohjelma palkitsee Helsingin kaupungin liikuntaviraston suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti toteutetusta, uusia pysyviä monipuolisia toimintamalleja synnyttäneestä Stadin kundi kondikseen -hankkeesta.

Porilainen Karhu Apteekki on yksi Suomen Liikkujan Apteekeista. Apteekki on ollut mukana terveysliikunnan edistämisessä vuodesta 2010, jolloin Liikkujan Apteekki -toimintaa Kunnossa kaiken ikää -ohjelman, Apteekkariliiton ja Hengitysliiton toimesta käynnistettiin. Liikkujan Apteekki- konseptin tavoitteena on tuoda terveysliikunta apteekin valikoimaan ja luoda lisäarvo apteekin palveluun.

Karhu Apteekissa palvelee liikunnan yhdyshenkilö, joka toimii monien paikallisten liikuntatoimijoiden verkostossa, kuten Lounais-Suomen Liikunnan ja Urheilun, kunnan liikuntatoimen, ja liikuntaseurojen kanssa. Terveysliikuntateemaa pidetään apteekissa yllä vaihtelevalla toiminnalla ja valikoimallaan. Yhteistyössä paikallisverkostojen kanssa Karhu Apteekki on järjestänyt teema- ja testipäiviä apteekin asiakkaille.

Apteekissa on kokeiltu monipuolisesti uusia liikuntaan kannustavia menetelmiä, kuten liikuntakansioiden käyttö ja Askel-kampanja. Koko henkilökunta on motivoinut terveysliikunnan puheeksi ottamiseen asiakaspalvelutilanteissa ja samalla myös oman henkilöstön liikunta-aktiivisuus on lisääntynyt. Apteekin liikunnan yhdyshenkilö on osallistunut terveysliikuntakoulutuksiin ja ohjaa myös henkilökunnan liikuntaryhmää. Apteekki on ennakkoluulottomasti hakenut uusia kumppaneita terveysliikuntatyönsä tueksi.

KKI- ohjelma palkitsee Karhu Apteekin aktiivisesta, innovatiivisesta, asiantuntevasta, ennakkoluulottomasta ja toisia apteekkeja rohkaisevasta Liikkujan Apteekki -konseptin toteuttamisesta.

Metsähallituksen luontopalvelut hoitaa Suomessa on 37 kansallispuistoa, seitsemän valtion retkeilyaluetta sekä lukuisa joukko muita valtion virkistyskohteita. Metsähallituksen luontopalvelut tuottaa niihin korkealaatuisia ja asiakaslähtöisiä retkeilypalveluita, kuten yli 7 000 kilometriä selkeästi merkittyjä retkeilyreittejä ja noin 3 000 huollettua taukopaikkaa sekä yli 2 000 huollettua kuivakäymälää. Hyvät palvelut sekä kansallispuistojen ja muiden retkeilyalueiden saavutettavuus julkisin kulkuneuvoin madaltavat kynnystä päästä luontoon.

Näiden palveluiden avulla Metsähallituksen luontopalvelut on luonut edellytykset sille, että upeisiin luontokohteisiin on helppo löytää ja mennä. Luontopalvelujen yhtenä tärkeänä tavoitteena on parantaa suomalaisten hyvinvointia. Tutkimukset ovat osoittaneet jo lyhytaikaisenkin luonnossa olemisen edistävän terveyttä ja hyvinvointia. Tämä yhdistettynä yleisesti harrastettuun luontoliikuntaan parantaa myös kansanterveyttämme.

Luontopalvelut on kehittänyt palveluitaan vastaamaan nykypäivän kysyntää muun muassa hyödyntämällä kansallispuistojen kävijätutkimuksia, parantamalla lähivirkistysmahdollisuuksia sekä kehittämällä Luontoon.fi- ja Retkikartta.fi-verkkopalveluitaan. Metsähallituksen luontopalvelut edistää myös kestävää luontomatkailua tekemällä yhteistyötä matkailuyritysten kanssa. Tämä mahdollistaa uusien luontoliikuntapalvelujen syntymisen.

Uusien palveluiden tuottaminen mahdollistaa erilaisten käyttäjien luontokokemuksen- Tähän tähtää myös pääkaupunkiseudulla luontokasvatuksen keskukseksi ja matalan kynnyksen liikuntaretkien alkupisteeksi valmistuva Suomen luontokeskus Haltia. Mahdollisuus lasten luontosuhteen kehittymiseen ja sen turvaaminen on tärkeä osa luonnon virkistyskäytön edistämistä. Luontopalvelujen yhteistyö kuntien kanssa parantaa kansalaisille tarjolla olevaa luonnossa virkistymisen kokonaispalvelua. Parhaimmista retkeilyrakenteista luontopalvelut tarjoaa verkkosivuillaan piirustukset rakentajille vaikkapa kuntien käyttöön maksutta.

Maksuttomat retkeilypalvelut tarjoavat tulotasosta riippumatta mahdollisuuden päästä kokemaan luontoelämyksiä ja nauttimaan Suomen monimuotoisesta luonnosta. Eri puolilla Suomea Metsähallituksen luontopalvelut tekee tärkeä työtä tarjoten mahdollisuuksia monipuoliseen ja hyvinvointiamme lisäävään liikuntaan luonnossa.

KKI-ohjelma palkitsee vuoden 2012 liikunnan olosuhteiden edistäjänä Metsähallituksen luontopalvelut luonnossa liikkumisen laaja-alaisesta edistämisestä.

www.kki.likes.fi