Hyppää sisältöön

Teemavuosi tuo kulttuuriperinnön osaksi arkea

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 19.1.2018 14.51
Uutinen

Euroopan unioni on nimennyt vuoden 2018 Kulttuuriperinnön eurooppalaiseksi teemavuodeksi. Teeman myötä kannustetaan kaikkia tutustumaan kulttuuriperintöön ja ottamaan se osaksi omaa arkea. Suomessa vuoden pääteemana onkin osallisuus kulttuuriperintöön. Teemavuoden avajaisia vietettiin Helsingissä 19.1.

Teemavuoden avulla halutaan parantaa kulttuuriperinnön saatavuutta ja saavutettavuutta ja lisätä siihen liittyvää osallisuutta. Yhteistä kulttuuriperintöä voivat olla esimerkiksi esineet, rakennukset, muokatut ja muovautuneet maisemat, tarinat, laulut, tavat.

- Kulttuuriperintö antaa välineitä näyttää, mitkä asiat meitä yhdistävät, totesi teemavuoden avajaisissa puhunut eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho. - Kulttuuriperinnön avulla on mahdollista oppia ymmärtämään toisiamme, kiinnostua ja oppia arvostamaan toistemme erilaisuuksia ja löytää yhdistäviä piirteitämme. Suomalaisina olemme mukana Euroopan kulttuuriperinnön teemavuodessa omine kansallisine ja meille tärkeine piirteinemme.

Ministeri Terho korosti, että teemavuosi tuo esiin myös kulttuuriperintöön liittyviä taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja ekologisia mahdollisuuksia ja niiden kestävää hyödyntämistä.

- Kulttuuriperintö on monimuotoisen yhteiskunnan menestystekijä ja voimavara. Kulttuuriperintö on jokaisen alueen identiteetin määrittelijä ja vetovoimatekijä, se parantaa elämänlaatua ja toimii elinikäisen oppimisen välineenä. Kulttuuriperinnön säilyttäminen tuottaa kerrannaisvaikutuksia, jolloin siihen tehdyillä investoinnilla voi olla enemmän ja laajemmin myönteisiä seurauksia kuin alun perin osattiin ajatellakaan.

Teemavuoden toteuttaminen perustuu yhteistyöhön ja kaikkien kiinnostuneiden innostamiseen mukaan toimintaan. Suomessa teemavuotta koordinoi Museovirasto, jolta hankkeet ja toimijat ovat voineet hakea tukea.  Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut tähän tarkoitukseen Museovirastolle määrärahan jaettavaksi avustuksina.

Teemavuoden tavoitteita linjaavat osaltaan kulttuuriperintöön liittyvät tuoreet strategiat ja sopimukset, kuten Euroopan neuvoston kulttuuriperintöstrategia ja Suomessa loppuvuodesta hyväksytty Faron yleissopimus. Euroopan neuvoston keväällä 2017 julkistaman eurooppalaisen kulttuuriperintöstrategia edistää hyvän hallinnon käytäntöjä sekä ihmisten ja yhteisöjen osallistumista kulttuuriperinnön määrittelyyn ja hoitoon.  Faron sopimuksena tunnettu Euroopan neuvoston puiteyleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä korostaa ihmisten kulttuuriperinnölle antamia merkityksiä, sekä heidän suhdettaan omaan kulttuuriperintöönsä ja -ympäristöönsä.