Hyppää sisältöön

Tasa-arvon edistämiseen varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa haettavissa 12 miljoonaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 11.10.2018 13.11
Tiedote

Opetushallitus on avannut valtionavustushaun koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen ja siihen liittyviin kokeiluihin. Uudenlaisia ratkaisuja on löydettävä, jotta syrjäytymisvaara tunnistetaan varhain ja oppilaalle voidaan taata eheä koulutuspolku. Rahoitusta jaetaan yhteensä 12 miljoonaa euroa.

– Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla perhetaustasta ja asuinpaikasta riippumatta tasa-arvoiset mahdollisuudet laadukkaaseen perusopetukseen. Nyt jaettavan rahoituksen tavoitteena on saada koulutuksen kehittämiseen ja tasa-arvoisen peruskoulun vahvistamiseen mukaan erityisesti ne kunnat ja koulut, jotka eri syistä ovat jääneet kehittämistyön ulkopuolelle tai joilla on siihen vähäisesti resursseja, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

–Valtionavustuksella haetaan oppia ja näyttöä uudenlaisista toimintatavoista tasa-arvoisen koulutuksen parempaan toteuttamiseen. Entistä paremmin on voitava tukea oppilaita, joiden koulutuspolun tiedetään olevan katkeamisvaarassa, sanoo Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Eriarvoistumiskehitystä tarkasteltaessa on esimerkiksi havaittu, että joukko oppilaita soljuu läpi peruskoulun mutta alisuoriutuu. Opintopolun keskeytyminen on tutkimusten mukaan puolestaan merkittävä syy nuorten syrjäytymiseen.

 
Avustuksen erityisenä kohderyhmänä putoamisvaarassa olevat lapset ja nuoret

Valtionavustus on tarkoitettu esi- ja perusopetuksen sekä varhaiskasvatuksen laadun, toimintakulttuurin muutoksen, inkluusion, oppimisen ja hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden, vuorovaikutuksen ja lähikouluperiaatteen vahvistamiseen. Avustuksen avulla varmistetaan oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämätön ja riittävän varhainen tuki.

Valtionavustuksella pyritään ehkäisemään alueellista eriarvoistumista rohkaisemalla uusia opetuksen järjestäjiä lähtemään mukaan valtakunnalliseen kehittämistyöhön. Osallistumisen mahdollisuuksia parannetaan siten, että valtionavustus kattaa 95 prosenttia kehittämistoiminnan kuluista.

Erityisenä kohderyhmänä ovat oppilaat, joiden koulupolku on vaarassa katketa, joilla on paljon aiheettomia poissaoloja tai jotka jatkuvasti alisuoriutuvat. Kehittämiskohteita voivat olla esimerkiksi koko oppimispolun käsittävät siirtymävaiheet varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle sekä kodin ja koulun yhteistyön vahvistaminen.

Avustusta on haettavissa yhteensä noin 12 miljoona euroa, ja sitä voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja yksityiset yhteisöt, joilla on perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestämislupa. Valtionavustus myönnetään opetuksen järjestäjälle hakemuksen perusteella käytettäväksi vuosina 2018–2020.

Uusi avustus täydentää kesäkuussa 2018 Opetushallituksen jakamaa 30 miljoonan euron valtion erityisavustusta, jota sai kaikkiaan 235 esi- ja perusopetuksen järjestäjää.

Avustushaku

Lisätietoja:
-Opetusneuvos Teijo Koljonen (OPH), p. 029 533 1524
-Opetusneuvos Ulla Laine (OPH), p. 029 533 1597
-Opetusneuvos Maj-Len Engelholm (OPH), p. 029 533 1601 (ruotsinkielinen koulutus)

Koulutus Sanni Grahn-Laasonen Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus