Hyppää sisältöön

Talvisodalle kansallinen muistomerkki

Government Communications DepartmentMinistry of DefenceMinistry of Education and Culture
Julkaisuajankohta 30.11.2017 17.36
Tiedote
Muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Pekka Kauhanen. Kuva: Valtioneuvosto

Talvisodan kansallinen muistomerkki paljastettiin Helsingin Kasarmitorilla 30.11.2017. Muistomerkillä Suomi kunnioittaa veteraanien ja kaikkien sotaponnisteluihin osallistuneiden arvokasta työtä. Muistomerkin paljastamispäiväksi valittiin marraskuun viimeinen päivä, joka oli talvisodan alkamispäivä vuonna 1939. Muistomerkki on myös osa Suomi100-juhlallisuuksia.

Muistomerkin on suunnitellut kuvanveistäjä Pekka Kauhanen. Muistomerkkihankkeen alullepanija on Talvisotayhdistys ry.

Muistomerkin paljasti hankkeen suojelija presidentti Martti Ahtisaari. Hän muistutti puheessaan, kuinka itsenäisen Suomen kolmen ensimmäisen vuosikymmenen aikana suomalaiset kokivat monta vakavaa kriisiä laajempien, kansainvälisten kriisien seurauksina. 

- Talvisota oli yksi näistä kriiseistä, luonteeltaan ainutlaatuinen. Suomalaisia yhdisti voimakas tietoisuus siitä, että taisteltiin arvoista, vapaudesta, kansanvallasta ja oikeusvaltion olemassaolosta.

- Puolustus oli koko kansan yhteinen asia. Siksi on paikallaan, että tänään paljastettava muistomerkki on sekin yhteinen asia, yhteisin ponnistuksin aikaansaatu, Ahtisaari jatkoi.

- Kuvanveistäjä Pekka Kauhasen työ on talvisodan muiston arvoinen monumentti, joka muistuttaa meitä niistä uhreista ja siitä sankaruudesta, joka talvisotaan liittyy. Uskon, että siitä tulee myös arvokas osa Helsingin kaupungin taideteosten kokonaisuutta. Meillä on kaikki syy olla kiitollisia Talvisotayhdistykselle. Yhtä lailla kiitämme julkista valtaa, valtiota ja Helsingin kaupunkia hankkeen toteutuksesta.

- Moninkertaisesti lävistetty, silti yhä pystyssä seisova muistomerkki kunnioittaa itsenäisyyden säilyttämisen raskasta uhria - niitä yli 25 000 suomalaista, jotka talvisodassa menettivät henkensä isänmaan puolesta. Teos kuvastaa yksittäistä ihmistä jonkin häntä itseään paljon suuremman asian välikappaleena - kokonaisen kansakunnan tulevaisuuden, joka oli lunastettava kallein uhrauksin, sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistomerkin paljastustilaisuudessa.

Kiittäessään kaikkia projektiin osallistuneita Talvisotayhdistyksen puheenjohtaja, eversti evp. Ossi Kettunen korosti muistomerkin valmistusprosessin monivaiheisuutta ja sen vaatimaa korkeaa ammattitaitoa. Kettunen totesi, että pallon sisällä olevien valokuvien valinnalla on pyritty täydentämään muistomerkin symboliikkaa niiden muodostaessa tarinan suomalaisista miehistä ja naisista sodassa, kunnioituksen osoituksena sodankäyneen sukupolven uhrauksille ja työlle isänmaan itsenäisyyden säilyttämiseksi. 

Tilaisuuden järjesti opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Talvisodan muistomerkkitoimikunta.

Muistomerkki osaksi HAM Helsingin taidemuseon kokoelmaa

Talvisodan kansallinen muistomerkki liitetään osaksi HAM Helsingin taidemuseon julkisten veistosten kokoelmaa, johon kuuluu 270 veistosta eri puolilla kaupunkia.

Joulukuussa HAMissa avataan Pekka Kauhasen tuotantoa laajemmin esittelevä näyttely (6.12.2017–4.3.2018), jossa on esillä myös Talvisodan kansallisen muistomerkin alkuperäinen kipsimalli. Näyttelyn avajaisia juhlitaan Suomen itsenäisyyden juhlavuoden aattona 5.12. klo 17 alkaen. Näyttelyyn on vapaa pääsy koko päivän klo 11-20.

Lisätietoja:

- muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja, ylijohtaja Riitta Kaivosoja, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 02953 30129

#talvisota #suomi100

Kuvia tilaisuudesta tulee saataville valtioneuvoston Flickr-tilille 

Muistomerkki HAM Helsingin taidemuseon verkkosivuilla