Hyppää sisältöön

Taiteilija-allianssimallia koskeva selvitys käynnistyy

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 13.9.2018 10.53
Tiedote

Kulttuuriministeri Sampo Terho on asettanut selvityshenkilön kartoittamaan taiteilija-allianssitoiminnan käyttöönoton edellytyksiä Suomessa. Selvityshenkilönä toimii Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen.

Selvityksessä tulee muodostaa kokonaisnäkemys taiteilija-allianssimallin toteuttamismahdollisuuksista Suomessa sekä malliin liittyvistä lainsäädännöllisistä kysymyksistä. Selvityshenkilö antaa mahdollisesti myös suosituksia lainsäädännön muuttamiseksi.

Selvityshenkilön tulee selvitystä tehdessään perehtyä Ruotsin ja Norjan taiteilija-allianssimalleihin ja niiden lähtökohtiin.

Taiteilija-allianssin perusajatuksena on pienentää kuilua vakinaisesti työllistettyjen ja freelancer-kentän välillä luomalla ammattimaisesti toimiville ja allianssin jäsenyyskriteerit täyttäville freelancereille ammatillinen, taloudellinen ja sosiaalinen turvaverkko työsuhteiden muodossa. Tavoitteena on lisätä freelancerkentän mahdollisuuksia jatkuvaan ammattimaiseen työskentelyyn. Pohjoismaissa taiteilija-allianssimalli on käytössä Ruotsissa ja Norjassa.

Selvitystyön tukena toimii ohjausryhmä, jonka muodostavat ylijohtaja Riitta Kaivosoja (puheenjohtaja), kulttuuriasiainneuvos Petra Havu ja vanhempi hallitussihteeri Rami Sampalahti opetus-ja kulttuuriministeriöstä, hallitusneuvos Jan Hjelt työ-ja elinkeinoministeriöstä sekä hallitusneuvos Erik Strömberg sosiaali-ja terveysministeriöstä.

Selvityksen määräaika on 31.12. 2018.

Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Petra Havu, OKM, p. 02953 30185