FI SV

Taiteentekijöille Suomi-palkintoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.12.2018 10.01
Tiedote
Taiteentekijöille Suomi-palkintoja
Muusikko Remu Aaltonen oli yksi palkinnonsaajista

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho palkitsi seitsemän ansioitunutta taiteilijaa ja ryhmää Suomi-palkinnoilla. Palkinnon saivat muusikko Remu Aaltonen, Alt Arkkitehdit, Finnish Game Jam, kirjailija ja suomentaja Jyrki Kiiskinen, Koko Jazz Club, taiteellinen johtaja Paola Suhonen ja elokuvaohjaaja Selma Vilhunen.

Suomi-palkinto myönnetään tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta. Perusteena voi olla myös huomattava saavutus tai lupaava läpimurto. Vuodesta 1993 jaettujen Suomi-palkintojen suuruus on tänä vuonna 24 700 euroa, ja ne myönnetään Veikkauksen tuotosta.

- Suomessa on luovia ja lahjakkaita ihmisiä. Osa toimii ryhmässä - osa pääasiassa yksin. Yhä useampi heistä on niittänyt mainetta myös kansainvälisesti. Luovuus nousee yksilöistä, joita yhteisö ja yhteiskunta voivat tukea, sanoo ministeri Sampo Terho.

- Tänä vuonna Suomi-palkinnolla on haluttu kunnioittaa vankkaa taiteellista pätevyyttä. Tekijöitä, jotka edustavat pitkän linjan osaamista ja vaikuttavuutta suomalaisen taiteen kentällä. Toisaalta olemme halunneet huomioida myös uudet virtaukset suomalaisessa taiteessa ja kulttuurissa, Terho jatkaa.

Palkintoperustelut

Muusikko Remu Aaltonen

Henry Olavi ”Remu” Aaltonen on elänyt täyttä rokkielämää kuudella vuosikymmenellä. Takana on tuhansia keikkoja. Remu perusti Hurriganesin vuonna 1971 ja saavutti alusta alkaen mainetta hurjalla ja energisellä lavaesiintymisellä, jollaista ei ollut aikaisemmin Suomessa koettu. Hurriganes on ensimmäinen ulkomailla kaupallisesti menestynyt suomalainen rockyhtye. Hurriganes hajosi vuonna 1984, minkä jälkeen Remu lähti soolouralle. Hänen tunnetuimpiin soolokappaleisiin kuuluvat muiden muassa ”Paholaisen masurkka” ja ”Täysikuu”.  Myöhemmin Hurriganes palasi keikkalavoille nimellä Remu & Hurriganes. Remu piti viimeisen keikkansa tämän vuoden tammikuussa 70-vuotiaana. Legendaarisen Hurriganes -yhtyeen pomona, suomeksi laulavana tyyliniekkana sekä äidinkielensä värikkäänä käyttäjänä Remu tullaan muistamaan myös hänen eläkevuosinaankin.

Runoilija, lastenkirjailija ja suomentaja Jyrki Kiiskinen

Jyrki Kiiskinen on helsinkiläinen kirjailija ja suomentaja, joka on julkaissut runoja, romaaneita ja lastenkirjoja. Kiiskinen ollut perustamassa Elävien runoilijoiden klubia ja opettanut luovaa kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa ja Oriveden Opistossa.

Hän on toiminut Nuori Voima-lehden vastaavana päätoimittajana 1991-94 ja suomalaisen kirjallisuuden keskeisenä kansainvälisenä airueena toimineen Books from Finlandin päätoimittajana 1996-2001. Jyrki Kiiskisen teoksista mainittakoon mm. 'Runoilija vaaran rinteellä', 'Unelmat ja ruosteinen arki', 'Kun elän', 'Kaamos' sekä 5 lastenkirjaa. Kiiskisellä on myös laaja suomennostuotanto useista kielistä.

Taiteellinen johtaja Paola Suhonen

Paola Suhonen on yksi tämän hetken suomalaisen muotoilun ja vaatesuunnittelun merkittävimpiä tekijöitä. Vuonna 1998 perustettu Ivana Helsinki vaatemerkki on toiminut merkittävänä oven avaajana suomalaiselle muotiteollisuudelle ja suunnittelijoille 2000-luvun alussa, edustaen omaleimaista tekemistä ja raja-aitojen rikkomista. Vuonna 2007 Ivana Helsinki osallistui ainoana pohjoismaisena yrityksenä ja ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä Pariisin muotiviikoille ja seuraavana vuonna yritys valittiin Pariisin muotiviikkojen päänäytöksiin ensimmäisenä pohjoismaisena yrityksenä. Ivana Helsinki on edelleen ainoa pohjoismainen muotiyritys, joka on valittu sekä Pariisin että New Yorkin muotiviikkojen viralliseen näytöskalenteriin. Paola Suhonen on liikkunut vapaasti muodin, muotoilun, taiteen, musiikin, elokuvan ja kirjallisuuden parissa. Vuonna 2015 julkaistiin Suhosten ensimmäinen lastenkirja Erikoiskoira Affe - Talviseikkailu Lapissa ja vuonna 2017 Paola Suhosella oli ensimmäinen oma taidenäyttely Taidehallissa Helsingissä.

Tällä hetkellä Paola on matkalla Nashvilleen tekemään ensimmäistä musiikkialbumiaan eikä päässyt itse tilaisuuteen. Palkinnon vastaanottaa Paolan äiti Senja Suhonen.

Elokuvaohjaaja Selma Vilhunen

Selma Vilhunen on suomalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän tekee sekä dokumenttielokuvia että fiktiota. Vilhusen elokuvien toistuvia aiheita ovat perhesuhteet, perinteiden siirtyminen ja luonto. Vilhusen ohjaama lyhytelokuva ”Pitääkö mun kaikki hoitaa” oli Oscar-ehdokkaana 2014, samana vuonna hänet kutsuttiin Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäseneksi. Vilhusen dokumentti ”Hobbyhorse revolution” sai runsaasti huomiota kansainvälisesti ja palkittiin esim. Tampereen filmijuhlilla kahdella eri palkinnolla. Vilhusen pitkä elokuva ”Tyttö nimeltä Varpu” kuuluu viime vuosien merkittävimpiin kotimaisiin elokuviin ja samaa voi odottaa tulevalta ”Hölmö nuori sydän” -elokuvalta, joka sai tänä syksynä kansainvälisen ensi-iltansa Toronton filmijuhlilla.

Alt Arkkitehdit

Arkkitehtuurissa mediahuomio kiinnittyy usein vain pääkaupunkiseudulle rakennettuihin rakennuksiin. Tällä kertaa halutaan nostaa esiin Pohjois-Suomen laadukasta arkkitehtisuunnittelua. Alt Arkkitehdit on Oulussa toimiva arkkitehtitoimisto, jonka osakkaat ovat arkkitehdit Antti Karsikas, Kalle Vahtera, Ville-Pekka Ikola ja Tuomas Niemelä. Alt Arkkitehdit ovat suunnitelleet kouluja, päiväkoteja, asuntoja ja terveydenhoitoalan rakennuksia. Arkiympäristöä, joka nostaa elämisen tasoa korkealaatuisen suunnittelun keinoin. Tuupalan puukoulu Kuhmossa, joka oli myös arkkitehtuurin Finlandia-palkintoehdokkaana, Lehtikankaan monitoimitalo Kajaanissa sekä Ruukin terveysasema ovat tästä hyviä esimerkkejä. Luonnon materiaalien, kuten puun käyttö ja pohjoisen, matalalta tulevan valon hyödyntäminen tilasuunnittelussa ovat Alt arkkitehtien suunnittelun tunnusmerkkejä. Kontekstin ja paikan hengen huomioon ottava arkkitehtuuri tekee paikoista aiempaa merkityksellisempiä – julkisia tiloja, joista kuntalaiset voivat olla ylpeitä.

Finnish Game Jam

Finnish Game Jam on vuonna 2013 perustettu yleishyödyllinen yhdistys, jonka tavoitteena on tukea suomalaisia pelinkehitystapahtumia ja pelinkehitysharrastusta. Järjestön pääasiallinen toimintamuoto on pelijamien järjestäminen, mutta yhdistys tarjoaa myös tukitoimia muille pelinkehitystapahtumien järjestäjille, harrastaa tiedotustoimintaa ja järjestää koulutuksia. Yhdistys perustuu vapaaehtoistoiminnalle. Pelijamit (game jam) ovat yhteisöllisiä pelinkehitystapahtumia, joissa toteutetaan lyhyessä ajassa peli ideasta pelattavaksi prototyypiksi. Yhdistys on myös maailman mittakaavassa poikkeuksellinen: moninaisten pelijamien järjestämiseen keskittyviä tai pelinkehitysharrastusta tukevia kansallisia järjestöjä ei ole tiettävästi muita. Vuosittain järjestettävä Jam -festivaali on pelijamijärjestäjien kansainvälinen tapaaminen, johon myös muiden maiden pelijamijärjestäjiä tulee oppimaan ja jakamaan omaa osaamistaan toisille pelijamijärjestäjille ja jamiaktiiveille. Finnish Game Jam jatkaa ansiokkaasti Suomen pelialan taustalla olevan demoskenen perinteitä.

Koko Jazz Club

Koko Jazz Club on muusikoiden perustama yhteisö, joka on tarjonnut säännöllistä, kuratoitua jazzohjelmistoa vuodesta 2010 lähtien. Kokon taiteellinen johtaja on ollut alusta alkaen muusikko Timo Hirvonen. Koko Jazz Club on muusikkojen olohuone ja yhteisön kokoon keräävä voima. Koko Jazz Clubin toiminnan tarkoituksena on parantaa jazzmusiikin asemaa tarjoamalla taidemuodon parhaille tekijöille asianmukainen korvaus työstä sekä taiteellinen vapaus uuden musiikin synnyttämiselle. Koko toimii myös Ylä-Savossa ja sen toiminta on otettu erinomaisesti vastaan. Koko kehittää jatkuvasti erityisesti kansainvälistä toimintaa. Koko Records julkaisee ja vie levyjä Japaniin ja fokusoi markkinointiaan turisteille, joille jazz kansainvälisenä taidemuotona ja jazzklubi paikkana on suurkaupungin tunnusmerkki.

Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Tiina Eerikäinen, p. 02953 30081

Valokuvia tilaisuudesta