Hyppää sisältöön

Liikunnan ja urheilun suurtapahtumastrategia valmistui
Suomi haluaa olla tunnustettu kansainvälisten suurtapahtumien järjestäjä

opetus- ja kulttuuriministeriötyö- ja elinkeinoministeriöulkoministeriö
Julkaisuajankohta 27.2.2019 13.00
Tiedote

Liikunnan ja urheilun kansainvälisillä suurtapahtumilla on merkittäviä vaikutuksia Suomen maakuvaan, elinkeinopolitiikkaan sekä liikunta- ja urheilukulttuuriin. Tapahtumien laaja-alaisia ja myönteisiä vaikutuksia tulee jatkossa hyödyntää tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Valmistunut suurtapahtumastrategia esittää kansallista osaamis- ja palvelumallia liikunnan ja urheilun suurtapahtumien tavoitteelliseksi hyödyntämiseksi.

Osaamis- ja palvelumallin tavoitteena on vahvistaa Suomen edellytyksiä hakea ja järjestää liikunnan ja urheilun suurtapahtumia sekä nykyistä paremmin auttaa lajiliittoja ja kaupunkeja tapahtumien koko elinkaaren ajan. Merkittävien suurtapahtumien tunnistamiseksi esitetään erityistä portfoliomallia, jossa suurtapahtumien merkitystä ja vaikuttavuutta tarkastellaan kolmella eri osa-alueella, jotka ovat maakuva, elinkeinopolitiikka sekä liikunta- ja urheilukulttuuri.

Jatkotoimenpiteiden osalta strategiassa korostetaan kansallisen tiedolla johtamisen mallin merkittävyyttä. Suurtapahtumia tulisi voida etukäteen arvioida erillisin soveltuvuusarvioinnein ja niiden vaikuttavuutta mitata vertailukelpoisesti. Suurtapahtumista on myös tuotettava säännöllisesti vaikuttavuustietoa ja alan avainlukuja.

Suurtapahtumat tarvitsisivat järjestäjiä innostavan ja tukevan kansallisen palvelumallin, jonka avulla vahvistetaan koordinaatiota, osaamista ja sellaisia toimintoja, jotka ovat kaikille tapahtumajärjestäjille yhteisiä. Strategiassa ehdotetaan kansallisen suurtapahtumaohjausryhmän perustamista koordinoimaan yhteistyötä suurtapahtumien hakemisessa ja järjestelyissä.

- Kuten strategiassa on todettu, urheilun suurtapahtumat tuottavat suuria yhteisiä elämyksiä ja innostava liikkumaan. Myös suurtapahtumien taloudelliset vaikutukset urheilulle ja liikunnalle ovat merkittäviä, sanoo eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terho.

- Tavoitteellisella otteella voimme saada suurtapahtumien tuomat konkreettiset hyödyt urheilun ja liikunnan lisäksi ulotettua laajemminkin mat­kailualalle ja muuhun elinkeinotoimintaan, työllisyyteen ja kansantalouteen, painottaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Suomen Olympiakomitea on valmistellut yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, ulkoministeriön, Business Finlandin/Visit Finlandin, Helsingin kaupungin, Tampereen kaupungin ja Lahden kaupungin kanssa kansallisen liikunnan ja urheilun suurtapahtumastrategian. Strategiatyössä kuultiin laajasti suurtapahtumien keskeisiä sidosryhmiä ja asiantuntijatahoja.

Strategia on esitelty eurooppa-, urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terholle. Strategian toimeenpanoa valmistellaan opetus- ja kulttuuriministeriössä yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vuoden 2019 aikana.

Strategia on luettavissa Suomen Olympiakomitean verkkosivuilla

Lisätietoja:
johtaja Tiina Kivisaari, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 02953 30178
teollisuusneuvos Sampsa Nissinen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 02950 47189
toimitusjohtaja Mikko Salonen, Suomen Olympiakomitea, p. 040 541 0295