Suomen Kansallisoopperan ja -baletin hallitukseen nimitettiin uusia jäseniä

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1.4.2016 18.30
Tiedote

Suomen Kansallisoopperan ja -baletin hallitukseen on nimitetty uusi puheenjohtaja ja uusia jäseniä kolmivuotiselle toimikaudelle.

Opetus- ja kulttuuriministeriön nimittämänä hallituksen puheenjohtajana aloittaa toimitusjohtaja Leena Niemistö. Uusina jäseninä hallituksessa aloittavat johtaja Leif Jakobsson ja henkilöstöjohtaja Kerttu Tuomas. Edelliseltä toimikaudelta hallituksen jäseninä jatkavat kansanedustaja Jutta Urpilainen ja talousjohtaja Pekka Pajamo.

Leena Niemistö edustaa kokenutta yritysjohtoa. Hänellä on lisäksi syvää perehtyneisyyttä kulttuurin toimialalle ja merkittävä sosiaalinen verkosto. Niemistö on Dextra Oy:n toimitusjohtaja ja Pihlajalinna Oyj:n varatoimitusjohtaja.

Hallitukseen palaava Svenska kulturfondenin johtaja Leif Jakobsson on ollut aiemmin hallituksessa yhden kolmivuotiskauden. Hänen laaja-alainen osaamisensa kulttuurikysymyksissä ja jäsenyytensä mm. Ruotsin kuninkaallisen oopperan hallituksessa ovat osoittautuneet erityisen hyödyllisiksi hallitustyöskentelyssä.

Kerttu Tuomas on laajalti verkostoitunut Koneen henkilöstöjohtaja, joka on ollut mukana kehittämässä Kansallisoopperan strategiaa ja henkilöstöön liittyviä asioita.

Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää Kansallisoopperaa ja -balettia ylläpitävään säätiön hallituksen puheenjohtajan sekä neljä jäsentä, ja Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit yhteensä neljä jäsentä. Lisäksi hallituksessa on läsnä henkilöstön nimeämiä edustajia.

Hallitus vastaa oopperan varojen käytöstä, johtajien nimityksistä, strategiasta ja ohjelmistopolitiikasta. Huhtikuussa aloittavan hallituksen toimikausi kestää vuoteen 2019.

Hallintoneuvoston puheenjohtajaksi ministeri Ilkka Suominen

Kolmivuotisen toimikautensa aloittaa myös uusi hallintoneuvosto, jonka puheenjohtajana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön nimittämä ministeri Ilkka Suominen. Hallintoneuvoston jäsenet ja varajäsenet nimittävät opetus- ja kulttuuriministeriö, pääkaupunkiseudun kaupungit, Kansallisoopperan ja -baletin henkilöstö sekä hallintoneuvosto itse.

Hallintoneuvosto mm. valvoo Kansallisoopperaa ja -balettia ylläpitävän säätiön hallintoa sekä vahvistaa sen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.

Vuoden 2015 toimintakertomuksen mukaan Suomen Kansallisooppera ja -baletti tavoittivat viime vuonna yli miljoona katsojaa ja kuulijaa. Tilaisuuksiin osallistui lähes 300 000 kävijää. Televisiointien, radiointien ja suoratoistojen kautta tavoitettiin lähes 800 000 kuulijaa ja katsojaa Suomessa ja ulkomailla. Rahoituksesta 77 prosenttia katettiin valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien toiminta-avustuksilla (yhteensä 44,3 milj. euroa) ja 23 prosenttia omalla rahoituksella.

Lisätietoja:
- kulttuuriasiainneuvos Tiina Eerikäinen, puh. 0295 3 30081
- erityisavustaja Matias Marttinen, puh. 0295 3 30132