Hyppää sisältöön

Sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutukseen 10 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 29.3.2018 15.36
Tiedote

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt korkeakouluille 10 miljoonan euron erityisavustukset, joilla kehitetään lääketieteen sekä sosiaali- ja terveysalan korkeakoulutusta. Samalla edistetään korkeakoulutuksen digitalisaatiota sekä luodaan avointa koulutusta ja oppimateriaaleja. Hankkeet ovat korkeakoulujen omia ehdotuksia.

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti keväällä 2017 Osaamisella soteen -hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää sosiaali- ja terveysalan koulutusta siten, että se vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistuksen tarpeisiin.

Sote-uudistus muuttaa alan henkilöstön osaamistarpeita. Alan ammattilaisten osaaminen on avainasemassa uudistuksen onnistumisen kannalta. Meidän on varmistettava, että henkilöstöllä on tarvittava osaaminen ja mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Sote-alan ja lääketieteen koulutuksen uudistumista tuetaan yhteensä 10 miljoonan euron avustuksilla korkeakouluille. Avustukset ovat osa Korkeakoulutuksen kehittäminen -kärkihanketta, jossa tuetaan myös Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 tavoitteita.

– Avustusta saavat hankkeet modernisoivat ja yhtenäistävät sote-alan koulutusta tilanteessa, jossa alan osaamistarpeet ovat muutoksessa. Nyt rahoitettavilla hankkeilla koulutusta uudistetaan sisällöllisesti ja luodaan uusia toimintamalleja, digitaalisia oppimisympäristöjä ja opintotarjontaa, opetusministeri sanoo.

Rahoitettavissa hankkeissa luodaan esimerkiksi pedagogisia ratkaisuja ja yhteisiä opetussisältöjä sote-aloille ja lääketieteisiin, yhtenäistetään koulutussisältöjä korkeakoulujen välillä sekä kehitetään monialaista palliatiivisen eli parantumattomasti sairaiden hoitotyön koulutusta.  

Rahoitettavat hankkeet ovat yhteistyöhankkeita, eli päähakijan lisäksi rahoitusta saavat korkeakoulujen välisten sopimusten mukaisesti myös muut hankkeeseen osallistuvat korkeakoulut. Hankkeiden toteuttamiseen osallistuvat kaikki 23 ammattikorkeakoulua sekä 7 yliopistoa. Hankkeet palvelevat sekä tutkinto-opiskelijoita että jatkuvaa oppimista.

Yhteensä korkeakoulut hakivat 150 miljoonaa euroa avustusta 99 hankkeeseen. Lisää päätöksiä rahoitettavista kehittämishankkeista tehdään pääsiäisen jälkeen. Yhteensä avustuksina jaetaan enintään 40 miljoonaa euroa. Rahoitettavat hankkeet käynnistyvät vuonna 2018 ja päättyvät vuonna 2020.

Sote-uudistus tuottaa uusia osaamistarpeita

Osaamisella soteen -hankkeen ohjausryhmä on tänään jättänyt ministeriölle väliraportin, jossa on kartoitettu sote-uudistuksen edellyttämiä täydennyskoulutustarpeita. Ohjausryhmän mukaan uusia osaamistarpeita syntyy sekä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteen että palvelujen uudistamisesta.

Keskeisiksi osaamistarpeiksi on tunnistettu mm. uudet toiminta- ja palvelumuodot, asiakaslähtöinen toimintakulttuuri, tietoon perustuva toiminta, monialaisissa tiimeissä työskentely ja uuden palvelujärjestelmän tunteminen. 

Muutoksen johtaminen edellyttää vahvaa sote-palveluiden kehittämisen osaamista. Myös tehtävänkuvia kehittämällä voidaan tukea sote-uudistuksen tavoitteita. Koulutusjärjestelmä tukee osaamisen uudistamista. Työnantajien vastuulla on järjestää täydennyskoulutusta. Osaamisen kehittäminen edellyttää tiivistä sote-järjestelmän ja koulutuksen tarjoajien yhteistyötä maakunnissa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistaminen edellyttää sekä tutkintoon johtavan koulutuksen että sitä täydentävän koulutuksen kehittämistä. Osaamisella soteen -hankkeessa käsitellään seuraavaksi laajassa asiantuntijayhteistyössä tutkintoon johtavan koulutuksen muutostarpeita.

Lisätietoja:

- erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246, heikki.kuutti.uusitalo at minedu.fi
- opetusneuvos, ryhmän päällikkö Birgitta Vuorinen, puh. 0295 3 30335, birgitta.vuorinen at minedu.fi
- ylitarkastaja Sanna Hirsivaara, p. 02953 30111, sanna.hirsivaara at minedu.fi (Osaamisella soteen -hanke)
- ylitarkastaja Ilmari Hyvönen, puh. 02953 30117, ilmari.hyvonen at minedu.fi

Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Kärkihankkeet Sanni Grahn-Laasonen alueuudistus-arkisto sote-uudistus