Hyppää sisältöön

Selvitys kotikansainvälistymisen nykytilasta julkistettiin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.5.2019 10.21
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on teettänyt selvityksen, miten korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa on kiinnitetty huomiota kotikansainvälistymiseen. Selvityksen toteutti Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos.

Korkeakoulujen sisällä ja niiden välillä on selviä eroja kotikansainvälistymisen tuttuu­dessa, sen tärkeydessä, tasa-arvon toteutumisessa sekä kansainvälisen henkilöstön ja opiskelijoiden rooleissa. Puolet kyselyyn vastanneista opetus- ja tutkimushenkilökunnan jäsenistä ja ylioppilaskuntien edustajista pitää kotikansainvälisty­mistä tärkeänä.

Raportti paljastaa selviä eroja korkeakouluopiskelijoiden ja henkilöstön kansainvälistymisessä ja esittää joukon suosituksia kan­sallisen tason, korkeakoulutason, tiedekunta- ja laitostason, opetuksen, hallinnon ja opiskelijatason toimenpi­teiksi.

Opettajien ja hallintohenkilöstön kotikansainvälistymisen ymmärtämistä, kulttuurienvälisiä taitoja ja kielitaitoa tulisi kehittää. Kulttuurienvälisten opetusmenetelmien kehittäminen ja taitojen arviointi olisi tärkeää. Kulttuurienvälisten ja kotikansainvälistymisen sisällyttäminen henkilökohtaisiin opintosuunnitelmiin on osa ehdotuksia.

Korkeakoulujen ja tutkimuksen kansainvälistämisen edistämisen linjausten tavoitteena on, että ”jokainen korkea­koulusta valmistuva on tottunut toimimaan kansainvälisessä, monikulttuu­risessa toimintaympäristössä ja ymmärtää erilaisuutta, globaaleja haasteita ja kestävän yhteiskunnan periaatteita”. Kuitenkin vain pieni osa suomalaisista opiskelijoista osallistuu kansainväliseen liikkuvuuteen. Suomalaisten korkeakoulujen opiskelijoista 9 551 osallistui Suomen ulkopuolelle suuntautuvaan liikkuvuuteen vuonna 2017.

Tutkimusaineisto kerättiin verkkokyselyllä sekä tekemällä haas­tatteluja useassa eri instituutiossa.

Lisätietoja:
opetusneuvos Tiina Vihma-Purovaara (OKM), puh. 02953 30327

Internationalization at Home in Finnish Higher Education Institutions and Research Institutes

Korkeakoulutus ja tiede Koulutus