Hyppää sisältöön

Osaamisen laajuus ja monipuolisuus tohtoreiden valtteja työllistymisessä

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 12.2.2016 11.30
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on teettänyt Rambollilla selvityksen tohtoreiden työllistymiseen vaikuttavista tekijöistä. Selvitystyössä laadittiin kehittämisehdotuksia työllistymisen parantamiseksi.

Tohtorien osaaminen hyödynnettävissä olevana yhteiskunnan pääomana korostuu työn luonteen muuttuessa yhä enemmän verkostomaiseksi. Esimerkiksi yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa olevat tohtorit ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita teollisuudelle. Yritykset rekrytoivat mieluiten tohtoreita, jotka tuovat uusinta osaamista ja ongelmanratkaisua monialaisiin ongelmiin.

Jatkokoulutuksen toteutus työelämän näkökulmasta vaihtelee yliopistojen välillä ja yliopistojen sisällä. Haasteena on, ettei uravalmennusta koeta edelleenkään erityisen merkityksellisenä tohtorikoulutuksessa.

Naistohtoreilla työttömyys ja työttömyysjaksot ovat hieman yleisempiä kuin miestohtoreilla. Miestohtorit työskentelevät naistohtoreita todennäköisemmin yksityisellä sektorilla.

Opintojen ensisijaisella rahoitusmuodolla on myös selvä yhteys työllistymiseen. Apurahalla tutkintonsa rahoittaneet tohtorit työllistyvät selvityksen aineiston mukaan selvästi huonommin kuin ne tohtorit, jotka olivat palvelusuhteessa yliopistoon, saivat rahoituksen tutkijakoulun kautta tai rahoittavat opintonsa palkkatyöllä.

Selvityksen tekijät esittävät seuraavat kehittämisehdotukset:

- Uravalmennus tulisi kytkeä tohtorikoulutukseen
- Alaan perehtymistä laajasti koulutuksen aikana tulisi vahvistaa
- Monitieteisyyttä ja monialaisuutta tulisi edistää entistä vahvemmin
- Työntekijöiden liikkuvuutta yritysten, järjestöjen, säätiöiden ja yliopiston välillä tulisi vahvistaa
- Tohtorikoulutettavalle tulisi varmistaa kaksi ohjaajaa

Tohtoreiden määrän kasvaminen on osa yleistä koulutustason nousua. Tohtorikoulutettujen määrä Suomessa on kasvanut huomattavasti viimeisen 25 vuoden aikana muun muassa 1990-luvulla käynnistyneen tohtorikoulutuksen kehittämistyön tuloksena. Suomessa valmistui vuonna 2014 yhteensä 1 869 tohtoria.

Tohtorit työllistyvät korkeakoulutetuista parhaiten, vaikka tohtorien työttömyys on noussut 2000- ja 2010-luvuilla selvästi nopeammin kuin muiden koulutusasteiden työttömyys. Tohtoreiden työllistymisaste vuosi tutkinnon suorittamisen jälkeen oli vuosina 2009-2012 peräti 96 prosenttia. Eniten työttömiä tohtoreita oli 2015 luonnontieteellisillä, teknillistieteellisillä ja humanistisilla aloilla.


Lisätietoja:

- Ramboll Management Consulting Katri Haila, puh: 050 5649 741
- johtaja Erja Heikkinen (OKM), p. 02953 30101
- opetusneuvos Eeva Kaunismaa (OKM), p. 02953 30226

Selvitys toteutettiin haastatteluilla, sähköisellä kyselyllä ja ohjausryhmän keskustelutilaisuudella.

Selvitys on toteutettu elo-joulukuussa 2015.

Kyselyyn saatiin vastauksia runsaasti: yhteensä 1 808 tohtoria ja 357 jatko-opiskelijaa

Miten tohtorit työllistyvät -selvitys