Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuritoimen indeksikorotukset jäädytetään

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 22.10.2015 13.50
Tiedote

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettua lakia ja vapaasta sivistystyöstä annettua lakia muutetaan. Valtioneuvosto hyväksyi torstaina asiaa koskevan esityksen sisällön.

Muutokset liittyvät valtioneuvoston päätökseen jäädyttää indeksikorotukset opetus- ja kulttuuritoimen hallinnonalalla vuosina 2016-2019 osana valtiontalouden sopeuttamistoimia.

Kaikki indeksijäädytykset ja säästöt jäisivät pysyviksi. Indeksikorotusta ei tehtäisi kunnan omarahoitusosuuteen lisättävää euromäärää laskettaessa eikä ammatillisten erikoisoppilaitosten yksikköhintaan tehtäisi arvioidusta kustannustason muutoksesta johtuvaa tarkistusta vuosien 2016-2 019 osalta.

Indeksikorotuksia vastaava säästö tehdään vuoden 2016 osalta sellaisiin perusopetuslain mukaisten toimintojen rahoitukseen, jotka ovat indeksikorotuksen piirissä. Lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja taiteen perusopetuksen vuoden 2016 indeksikorotus tehdään laskennallisesti. Vastaava säästö huomioidaan koulutusmuotokohtaisissa euromäärissä, jotka vähentävät keskimääräisiä yksikköhintoja indeksikorotusta vastaavalla määrällä.

Lisäksi rahoituslakia esitetään muutettavaksi siten, että ammatillisen peruskoulutuksen poistojen takuukorotuksen päättymisen vaikutus yksikköhintaan toteutuu täysimääräisesti vuodesta 2016 alkaen.

Vapaasta sivistystyöstä annettua lakia muutetaan siten, että vapaan sivistystyön oppilaitosten yksikköhintoihin määrättäviin ja kansalaisopistojen osalta säädettäviin keskimääräisiin yksikköhintoihin tehdään vuoden 2016 indeksikorotusta vastaavat vähennykset.

Indeksijäädytysten sekä indeksikorotuksia vastaavien säästöjen vaikutus opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuuksiin on noin 13,2 miljoonaa euroa. Kuntien omarahoitusosuuden säästö lukiokoulutuksessa on noin 3,4 miljoonaa euroa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa noin 5,1 miljoonaa. Museoihin, teattereihin ja orkestereihin kohdistuva indeksivaikutus vuodelle 2016 on noin 0,6 miljoonaa euroa.

Esitys on ollut kuntatalouden ja hallinnon neuvottelukunnan käsiteltävänä ja lausuntokierroksella.

Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Lakimuutokset tulevat voimaan vuoden 2016 alusta.

Lisätietoja: hallitusneuvos Kirsti Kotaniemi (OKM), puh. 02953 30408

Päätösaineistot julkaistaan osoitteessa www.valtioneuvosto.fi/paatokset

LIITTYY VN-LISTAAN