Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeriön Etusivu-verkkolehti on ilmestynyt 29.1.

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 29.1.2015 12.50
Uutinen

Vuoden 2015 ensimmäisessä Etusivu-verkkolehdessä tarkastellaan vuoden alussa käynnistyneellä Latvian EU-puheenjohtajuuskaudella esiin nostettavia toimialan aiheita. Lisäksi lehdessä kerrotaan nuorten asumiseen liittyvistä toiveista ja tilanteesta sekä nuorisopoliittisen ohjelman valmisteluun liittyvän kyselyn tuloksista.

Lehdessä etsitään myös ansioituneita nuorisotyöntekijöitä, Suomen parasta ruokamatkailutuotetta sekä osallistujia lasten ja nuorten liikuntaseikkailuun. Muita aiheita ovat ministerivastaukset kansanedustajien kirjallisiin kysymyksiin sekä asetetut työryhmät. Lehden keskeisistä sisällöistä on saatavilla tiivistelmä ruotsiksi.

 

Uusin Etusivu: http://www.minedu.fi/etusivu/arkisto/2015/2901/index.html