Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen: Hallitus hakee EU-rahaa yliopistojen irtisanottujen tukemiseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 17.2.2016 16.13
Tiedote

Suomi hakee EU:lta rahoitusta Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta irtisanottavien tukitoimiin. Kesään mennessä Euroopan globalisaatiorahastolle (EGR) jätettävää hakemusta valmistelee työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Opetus- ja kulttuuriministeriö on TEMin kanssa tiiviissä yhteistyössä hakemuksen laadinnassa yliopistokentän asiantuntijana.

Kansalliset muutosturvatoimien valmistelut on aloitettu välittömästi joidenkin yliopistojen yt-neuvotteluiden käynnistyessä. Yliopistojen tiukentunut rahoitus on johtanut eräät yliopistot päättämään laajoista henkilöstön irtisanomisista. Merkittävimmät irtisanomisuutiset on kuultu Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta.

- Jokainen irtisanominen on inhimillinen tragedia, ja olen tyytyväinen, että hallitus on ryhtynyt määrätietoisiin toimiin auttamiseksi, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

- Yliopistokentän rakenteelliset muutokset ovat välttämättömiä Suomen koulutuksen laadun turvaamiseksi tiukassa taloustilanteessamme. Toivon, että tukitoimia voidaan erityisesti kohdentaa muulle kuin korkeakoulutetulle tuki- ja hallintohenkilöstölle, jotka ovat olleet valtaosana irtisanottujen joukossa, sanoo Grahn-Laasonen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee korkeakoulukentän muutoksissa myös strategisen rahoituksen avulla. Suomen korkeakoulujärjestelmä koostuu kansainvälisesti verraten pienistä ja hajanaisista yksiköistä. Korkeakoulujen johto on toivonut ministeriön ohjaukselta selviä suuntaviivoja uudistumiselle.

- Autamme korkeakouluja palvelemalla heitä mahdollisimman hyvin tässä muutostilanteessa. Karsimme turhaa byrokratiaa, autamme informaatio-ohjauksella tukemaan valintoja, tarjoamme tilasto- ja tutkimustietoa korkeakoulujen käyttöön, ja voimme säätelyllä vaikuttaa esimerkiksi aloituspaikkojen tasapainoon. Lisäksi tulemme käymään korkeakoulujen kanssa neuvotteluja eri kokoonpanoilla ennen uusien tulossopimusten solmimista, sanoo ministeri Grahn-Laasonen.

Lisätietoja: erityisavustaja Matias Marttinen, opetus- ja kulttuuriministerin lehdistösuhteet, puh. 044 269 3113