Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen: Lapsiasiavaltuutetun huoli on aiheeton

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 19.2.2016 14.15
Tiedote

Hallitus kertoi keskiviikkona suunnitelmista kuntien tehtävien vähentämiseksi. Osana hallinnon ja byrokratian purkamista joidenkin koulumaailman suunnitelmien ja sääntöjen laatimisvelvoitteesta luovuttaisiin. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen pitää suuntaa oikeana.

Lisäksi päällekkäisiä velvoitteita vähennetään, mutta oppilaitosten pitää jatkossakin laatia suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä osana opiskeluhuoltosuunnitelmaa.

- Oppilaitosten ja opettajien tehtäväksi on vuosien varrella kasattu paljon hallinnollisia, osin myös päällekkäisiä tehtäviä ja suunnitelmien laatimista. Opettajat ovat esittäneet huolen, että kaikki tämä paperityöhön käytettävä aika on pois ajasta oppilaiden kanssa, toteaa Grahn-Laasonen.

- Koulukiusaamisen ja syrjäytymisen torjumisesta, koulurauhasta, tasa-arvosta sekä yhdenvertaisuudesta ei tingitä pisaraakaan. Nämä tavoitteet ovat entistäkin vahvemmin sisällä syksyllä voimaan tulevissa uusissa opetussuunnitelmissa, ja niiden noudattaminen on kouluille velvoittavaa jatkossakin, jatkaa Grahn-Laasonen.

- Aikuisen läsnäolo estää kiusaamista ja järjestyshäiriöitä paremmin kuin yksikään suunnitelma. Koulurauhaa turvataan läsnäololla, välittämisellä, tarkoilla silmillä ja herkillä korvilla.

- Suomalaisen peruskoulun iso vahvuus on opettajien laajassa pedagogisessa vapaudessa. Kuntia ei kielletä tekemästä suunnitelmia, sääntöjä tai käyttämästä asiakirjoja johtamisen välineinä, jos ne ovat tarpeellisia, mutta kaikkia ei pakoteta samaan muottiin.

Grahn-Laasosen mukaan osana peruskoulu-uudistuksen kärkihanketta opetus- ja kulttuuriministeriössä on valmistelussa työryhmän perustaminen koulukiusaamisen torjumisen tehostamiseksi.

Lisätietoja: opetus- ja kulttuuriministerin erityisavustaja Matias Marttinen, puh. 044 269 3113