Hyppää sisältöön

Opetus- ja kulttuuriministeri Grahn-Laasonen haluaa kaikille lukiolaisille mahdollisuuden kansainvälistymiseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 29.8.2016 14.00
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen kannustaa lukioita kansainvälistymään.

- Yhteiseksi tavoitteeksi voimme asettaa, että tulevaisuuden lukiossa jokaisen lukiolaisen polkuun kuuluu kansainvälisyysjakso joko opiskelijavaihtona tai lukion kansainvälisten yhteyksien kautta. Globaalissa maailmassa rajat murtuvat, ja nuoret tarvitsevat valmiuksia, kokemusta ja rohkeutta toimia avoimessa, rajattomassa maailmassa, lukioiden kehittämisverkoston aloitusseminaarissa puhunut Grahn-Laasonen totesi tänään Helsingissä.

- Osa nuorista on maailmankansalaisia, käy vaihdossa, rakentaa verkostoja ja matkustelee. Haluaisin, että tämä kaikki olisi mahdollista kaikille, ei vain niille, jotka saavat kannustusta ja rahoitusta kotoa käsin. Lukion kansainväliset yhteydet voivat avata näköaloja ja mahdollisuuksia yhä useammalle, Grahn-Laasonen sanoo.

Opetus- ja kulttuuriministeri muistuttaa, että lukioilla on jo nyt runsaasti kansainvälisiä yhteyksiä. Hyvät käytännöt ja rohkeat esimerkit on tärkeä saada leviämään.

- Kansainvälistyminen tukee myös kielten oppimista, ja päinvastoin. Meidän tulee kannustaa lapsia ja nuoria opiskelemaan yhä monipuolisemmin kieliä kansainvälistyvässä maailmassa, Grahn-Laasonen sanoo.

Tänään aloitti työnsä Opetushallituksen alle perustettu lukioiden kehittämisverkosto. Lukiota kehitetään kokeilujen, edelläkävijyyden, informaatio-ohjauksen ja kokemusten jakamisen kautta.

Tänä syksynä otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa sähköiset ylioppilaskirjoitukset. Voimassa on uusi tuntijako ja opetussuunnitelma. Kehittämiselle positiivisen lähtökohdan antaa sekin, että lukioon ei kohdistu leikkauksia.

84 lukiota valittiin ison hakijapoolin joukosta pedagogisiin ja toiminnallisiin kokeiluihin, ja 28 lukiota kokeilee ensimmäistä kertaa valinnaisempaa tuntijakoa ja yksilöllisempiä opintopolkuja. Oppiaineiden välistä yhteistyötä lisätään ja tulevaisuuden taitoja painotetaan entistä enemmän laajan yleissivistyksen rinnalla ja osana.

- Tulevaisuuden lukion - niin kuin koko koulutusjärjestelmämme - iso haaste on, miten onnistumme kasvattamaan lapsista ja nuorista uteliaita, oppimisennälkäisiä maailmankansalaisia, jotka uskovat itseensä ja suhtautuvat maailman muutoksen tuomiin mahdollisuuksiin myönteisesti. Toisaalta entistä tärkeämpää on oppia arvioimaan kriittisesti erilaista informaatiota ja oppia ymmärtämään eri lähteiden motiiveja, ministeri Grahn-Laasonen sanoo.

Lukion tehtävä on jatkossakin valmistaa nuoria jatko-opintoja ja elämää varten ja toimia vahvana, yleissivistävänä koulutusväylänä. Nämä lukion tehtävät ovat edelleen ajankohtaisia, vaikka lukio kaipaa ajassa uudistumista.

- Kokeilut ovat hieno mahdollisuus lukion kehittämiseen ja odotan niiltä paljon.

Lukiot ja korkeakoulut ryhtyvät entistä tiiviimpään yhteistyöhön. Akateemisten alojen kurkistuskurssit saattavat toimia monille opiskelijoille tulevaisuuden valintojen selkiyttäjinä. Oppimiselle ei ole ylärajaa.

Oppimisympäristöjä kehitetään. Yrittäjyystaitoja ja työelämäyhteyksiä vahvistetaan. Teknologiaa ja digitalisaatiota hyödynnetään entistä monipuolisemmin.

- Lukion kehittäminen vaatii uskallusta kokeilla ennakkoluulottomasti uutta yhdessä opiskelijoiden kanssa, Grahn-Laasonen sanoo.

Lisätietoja: erityisavustaja Matias Marttinen (opetus- ja kulttuuriministerin lehdistösuhteet), puh. 044 269 3113