Hyppää sisältöön

Olli-Pekka Heinosesta Opetushallituksen pääjohtaja

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 29.9.2016 13.15
Tiedote

Valtioneuvosto on nimittänyt Opetushallituksen pääjohtajan virkaan oikeustieteen kandidaatti, valtiosihteeri Olli-Pekka Heinosen. Virka täytetään ajalle 15.10.2016 – 14.10.2021.

Olli-Pekka Heinonen (s.1964) on toiminut vuodesta 2012 alkaen valtiosihteerinä ensin valtioneuvoston kansliassa ja vuodesta 2015 valtiovarainministeriössä, sisäministeriössä, opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä ulkoministeriössä. Hän on toiminut Yleisradiossa suomenkielisen televisiotoiminnan johtajana vuosina 2002–2012, vuosina 2007–2010 Asia ja Kulttuuri –o hjelmistoalueen johtajana sekä vuosina 2011-2012 julkaisujohtajana.

Valtioneuvostossa Heinonen toimi vuosina 2000–2002 liikenne- ja viestintäministerinä, vuosina 1999–2000 liikenneministerinä ja vuosina 1994–1999 opetusministerinä. Heinonen toimi kansanedustajana vuosina 1995–2002 ja opetusministerin erityisavustajana vuosina 1991–1994.

Opetushallitus toimii koulutukseen, varhaiskasvatukseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä kansainvälistymiseen liittyvissä tehtävissä asiantuntijavirastona. Opetushallituksen tehtävänä on kehittää koulutusta, varhaiskasvatusta ja elinikäistä oppimista, hoitaa näihin liittyviä palvelu- ja hallintotehtäviä sekä ennakoida osaamis- ja koulutustarpeita.

Opetushallituksen pääjohtaja johtaa viraston toimintaa ja vastaa toiminnan tuloksellisuudesta. Lisäksi hän vastaa uuden viraston perustamistoimista. Opetushallitus ja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO yhdistetään vuoden 2017 alusta uudeksi virastoksi, jolle tulevat Opetushallitukselle ja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskukselle nykyisin säädetyt tehtävät.

Valinnassa painottuivat erityisesti Olli-Pekka Heinosen ansiot muutosjohtamisessa. Hän on vastannut useiden laajojen muutoshankkeiden menestyksellisestä läpiviennistä. Yleisradiossa hän vastasi televisiotoiminnan siirtymisestä analogisesta toiminnasta digitaaliseen maailmaan ja myös valtioneuvoston kansliassa hän on johtanut laajoja muutosprosesseja.

Opetushallituksen pääjohtajan virkaan haki 23 henkilöä. Valintaryhmän esitys pääjohtajaksi oli yksimielinen.

-----

Lisätietoja: kansliapäällikkö Anita Lehikoinen (OKM), puh. 02953 30182