Hyppää sisältöön

OKM:n työryhmä linjasi 2020-luvun koulutustarpeita

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 1.7.2015 13.40
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on laatinut ehdotukset ammatillisen peruskoulutuksen, ammattikorkeakoulutuksen ja yliopistokoulutuksen määrällisiksi tavoitteiksi 2020-luvulle. Ehdotusten lähtökohtina ovat Suomen saattaminen kasvu-uralle ja osaavan työvoiman turvaaminen kansakunnan hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kannalta keskeisillä aloilla. Ehdotukset on valmisteltu yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Nuorille suunnatun koulutuksen tutkintotarve kasvaa työryhmän esityksen mukaan 2020-luvulla yliopistokoulutuksessa ja vähenee ammattikorkeakoulutuksessa sekä myös hieman ammatillisessa peruskoulutuksessa. Tutkintotarve kasvaa eniten tekniikan ja liikenteen koulutuksessa. Myös sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalle ja luonnonvara- ja ympäristöalalle tarvitaan pieni lisäys tutkintotuotokseen. Viime vuosia vähemmän tutkintoja tarvitaan kulttuurialan, yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousalan koulutuksesta. Työryhmä esittää lisäksi ammatillisen aikuiskoulutuksen tutkintomäärien lisäämistä ja joustavuuden lisäämistä tutkintojen suorittamisessa.

Ammattikorkeakoulujen 2020-luvun tutkintotarve vastaa edellisen hallituksen ammattikorkeakoulujen aloituspaikkaleikkausten tasoa ja niistä seuraavaa tutkintotuotoksen määrää. Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen tutkintomääriä ehdotetaan lisättäväksi. Niiden sisältöjen tulisi vastata nykyistä paremmin erityisesti kasvualojen osaamistarpeita. Tohtorikoulutuksen tavoitteeksi ehdotetaan nykytason säilyttämistä, mutta samalla tohtoritutkintojen suorittaneiden tulisi sijoittua nykyistä enemmän yksityiselle sektorille.

Tulevaisuudessa olisi tarkoituksenmukaista keskittyä turvaamaan elinkeinoelämälle ja sen uudistumiselle parhaat mahdolliset edellytykset muun muassa nostamalla osaamistasoa, mahdollistamalla kokeiluja koulutus- ja tutkintojärjestelmän eri osissa, tukemalla elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia sekä vahvistamalla työelämän yleisiä valmiuksia ja eri alojen rajat ylittävien osaamiskokonaisuuksien osuutta opetussisällöissä. Tärkeää on myös tunnistaa, mitä osaamista tulee kehittää eri koulutusasteiden perustutkinnoissa ja mitä osaamista on tarkoituksenmukaista hankkia työelämässä ja lisä- ja täydennyskoulutuksena.

Kaikilla koulutusasteilla on tarpeen lisätä opiskelijoiden mahdollisuuksia sekä työssäoppimiseen että erityisesti julkisen ja yksityisen sektorin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioprosesseihin osallistumiseen.

Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelman mukaan Suomen vahvuuksia ovat tulevaisuudessa bio- ja kiertotalous, puhtaat teknologiat ja digitalisaatio, jotka ovat myös työryhmän esityksen perustana. Erityisesti digitalisaatio mahdollistaa tulevaisuudessa yksityisissä ja julkisissa palveluissa tuottavuuden kasvun sekä uusien digitaaliseen palvelutuotantoon ja asiakaslähtöisiin innovaatioihin perustuvien työpaikkojen syntymisen. Koulutustarjonnassa tulee jatkossa huomioida myös työvoimapoistumaltaan merkittävien alojen työvoima-, koulutus- ja osaamistarpeet ja luoda edellytykset työvoiman osaamisen uudistamiselle ja laajentamiselle.

Työryhmän raportissa linjataan myös lukiokoulutuksen ja ruotsinkielisen koulutustarjonnan määrällisiä tavoitteita.

Raportin tuloksia hyödynnetään hallitusohjelman toimeenpanosuunnitelman valmistelussa.

Lisätietoja:
Työryhmän puheenjohtaja, korkeakouluneuvos Ari Saarinen (OKM), puh. 0295 3 30278
Työryhmän asiantuntijasihteeri, opetusneuvos Samuli Leveälahti (OPH), puh. 029533 1302
Opetusneuvos Ilpo Hanhijoki (koulutustarve-ennakointitulokset), (OPH), puh. 029533 1057
Yksikönjohtaja Juha Honkatukia (VATT-skenaariot), (VATT), puh. 0295 519 413


Raportti: Suomi osaamisen kasvu-uralle. Ehdotus tutkintotavoitteista 2020-luvulle