Hyppää sisältöön

Nuorten aikuisten osaamisohjelma jatkuu - 10 miljoonaa euroa lisärahaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.1.2017 10.53
Tiedote

Nuorten aikuisten osaamisohjelma sai 10 miljoonaa euroa lisärahoitusta vuodelle 2017. Samalla vuosina 2013–2016 toimineelle ohjelmalle myönnettiin jatkoaikaa uusien opiskelijoiden ottamiseksi vuoden 2017 loppuun. Nuorten aikuisten osaamisohjelmassa 20–29-vuotiaiden, pelkän peruskoulun varassa olevien nuorten on mahdollisuus suorittaa ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai ammatillinen perustutkinto.

Lisärahan jälkeen ohjelmaan on käytettävissä 26,6 miljoonaa euroa vuonna 2017. Rahoitusta riittää kaikille jatkaville opiskelijoille, jonka lisäksi koulutusta voidaan tarjota noin 1200 uudelle opiskelijalle. Kohderyhmään kuuluu noin 86 000 henkilöä. Tutkinnon voi suorittaa joko oppilaitosmuotoisena tai oppisopimuskoulutuksena.
 

- Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrä on Suomessa huolestuttavan korkea. Uudet koulutuspaikat suunnataan nuorille aikuisille, ja tavoitteena on tutkinnon suorittaminen ja työllistyminen. Koulutus on myös parasta syrjäytymisen vastaista työtä, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Lisärahoitus jaetaan valtionavustuksina koulutuksen järjestäjille. Avustusta sai yhteensä 42 koulutuksen järjestäjää, jotka ovat järjestäneet osaamisohjelmaan kuuluvaa koulutusta jo aiemmin.

Osaamisohjelman onnistumisen edellytyksenä on opiskelun houkuttelevuuden parantaminen ja opintojen ja tutkintojen henkilökohtaistaminen niille nuorille aikuisille, joilla on taustallaan opintojen keskeyttämistä. Ohjelman kautta koulutuspaikan saaneet opiskelijat ovat kyselyissä nostaneet koulutusten tärkeimmäksi sivutuotteeksi yhteiskunnallisen osallisuuden tunteen kasvun.

Myönnetyt valtionavustukset

Lisätietoja:

- projektisuunnittelija Erno Hyvönen p. 0295 3 30398 (oppilaitosmuotoisen koulutuksen osalta)
- opetusneuvos Mari Pastila-Eklund p. 0295 3 30249 (oppisopimuskoulutuksen osalta)