Hyppää sisältöön

Ministeri Viitanen vihki Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lasialan tilat

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 3.3.2015 12.29
Tiedote

Kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen vihki Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen uudet lasialan tilat tiistaina.

- Luovilla aloilla on paljon kasvun ja työllisyyden mahdollisuuksia. Jo nykyisellään luovat alat työllistävät yli 4 % työllisistä. Kulttuuriministerinä koen tärkeäksi, että meidän on jatkossa panostettava sekä luovien alojen koulutukseen että toimintaedellytyksiin. - Tarvitsemme oman, luovien alojen erityispiirteet tunnistavan TEKES-ohjelman. Tarvitsemme verkottumista niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Samoin tarvitaan tuotteistus- ja markkinointiosaamista, totesi ministeri Viitanen puheessaan.

- Olen iloinen ja ylpeä voidessani olla paikalla uusien lasialan tilojen vihkiäisjuhlassa. Täällä on selvästi positiivista ?kilinää? ilmassa. Tällaiset hetket symboloivat uskoa parempaan tulevaisuuteen. Tätä Suomi nyt erityisesti tarvitsee, sanoi Viitanen.

- Osaaminen ja ammattitaito ovat perinteisesti olleet tekijöitä, joiden varaan Suomen taloudellisen kilpailukyvyn ja sitä kautta myös yhteiskunnan hyvinvoinnin on katsottu rakentuvan. Tämä pätee myös erinomaisesti Sastamalan seudulle ja tänne Ikaalisiin, jossa on vahvasti panostettu koulutukseen ja osaamiseen ja jossa eri koulutusmuodot tekevää vahvaa ja hyvää seudullista yhteistyötä, painotti Viitanen.

- Ammatillisen koulutuksen järjestäjänä Sastamalan koulutuskuntayhtymä on ollut ja tulee olemaan tärkeä tehtävä kouluttaa ammattiosaajia alueen tarpeisiin. Sasky on keskeinen Pirkanmaan ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen järjestäjä. Järjestäjän panostus koulutuksen kehittämiseen ja työ alueen työ- ja elinkeinoelämän tarpeisiin vastaava ennakointityö on ollut esimerkillistä ja ensiarvoisen tärkeää. Merkitys korostuu, kun ajatellaan nykyisin nopeastikin muuttuvia haasteita ja kykyä reagoida niihin.

Ministeri Viitanen toivotti onnea ja mitä parhainta menestystä ennakkoluuttomasti tulevaisuuteen suuntautuvalle lasialan koulutukselle. - Tuleviin haasteisiin vastaaminen edellyttää nyky-yhteiskunnassa ennakkoluulottomuutta, mutta myös uskoa omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin. Sen osoittaa nämä uudet Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lasialan tilat.

Lisätietoja:
- valtiosihteeri Kari Anttila, puh. 0295 3 30130