Hyppää sisältöön

Ministeri Viitanen myönsi Elokuvasäätiölle yli 26,5 miljoonaa elokuvakulttuurin edistämiseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 10.2.2015 12.13
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen elokuvasäätiölle yhteensä 26 574 000 euroa elokuvien ja lasten sekä nuorten elokuvien tuotannon, jakelun, esitystoiminnan ja elokuvakulttuurin edistämiseen. Avustus myönnetään valtion talousarvion veikkausvoittovaroista.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 24 064 000 euroa elokuvan ja lasten- ja nuortenelokuvan sekä muun kuvaohjelman tuotannon tukemiseen, elokuvien, lasten- ja nuorten elokuvien sekä videoiden tai vastaavien tallenteiden kotimaisen ja kansainvälisen jakelun tukemiseen, esitystekniikan kehittämiseen sekä art-house ja pienten paikkakuntien elokuvateattereiden elvyttämiseen, 503 000 euroa valtakunnallisesti merkittävien festivaalien tukemiseen sekä 2 007 000 euroa säätiön toimintaan.

?Tavoitteena on jatkaa viime vuosien hyvää kotimaisen elokuvan kehitystä. Suomaisen elokuvan menestymisen takeena on koko alan luovuus, osaaminen ja halu tehdä upeita elokuvia. Suomen elokuvasäätiön pitkäjänteinen työ on osaltaan vaikuttanut viime vuosien menestykseen. Kaiken onnistumisen taustalla ovat tietenkin hyvin ja huolellisesti kehitellyt tarinat, riittävät resurssit tuotantojen toteuttamiseen ja tekijöiden osaaminen sekä into?, painottaa kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen.

?Suomen elokuvasäätiöstä myönnetään vuosittain satoja avustuksia audiovisuaalisen kulttuurin eri osa-alueisiin. Suurin osa avustuksista, yli 70 %, kohdentuu tuotantojen tukemiseen, mikä luo erinomaista perustaa koko audiovisuaalisen kulttuurin jatkuvuudelle. Elokuva-ala on tärkeä myös kasvun ja työllisyyden näkökulmasta. Meidän on saatava maahan kannustinjärjestelmä, joka toisi työtä paitsi audiovisuaaliselle alalle, myös palvelualoille? jatkaa ministeri Viitanen.

?Viime vuosina suomalaiset katsojat ovat löytäneet suomalaisten omat tarinat. Kotimaisen elokuvan suosio on valloittanut yhä useamman sydämen. Tästä on pidettävä kiinni. Julkisella tuella voidaan edistää monipuolisuutta ja laatua, joiden turvin yleisötyön kehittämistä voidaan entisestään kehittää?, korostaa ministeri Viitanen.

-- -- --

Lisätietoja:
- valtiosihteeri Kari Anttila, p. 0295 3 30130
- kulttuuriasiainneuvos Leena Laaksonen, p. 0295 3 30175