Hyppää sisältöön

Ministeri Viitanen: Jokaisella lapsella oikeus harrastamiseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 12.2.2015 12.00
Tiedote

Kansalaisyhteiskunnan tutkimuspäivät avanneen kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitasen mielestä vanhempien rahapussin paksuus ei saa vaikuttaa lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin.

- Meidän mahdollistettava jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus harrastaa, eikä silloin voi olla kysymys vanhempien rahapussin paksuudesta. Harrastus-, järjestö- ja kansalaistoiminnan pitää tapahtua nykyistä enemmän siellä, missä lapset ja nuoret ovat jo valmiiksi eli koulussa.

Viitasen mukaan harrastamistoiminnan rahoitusta tulee suunnata siten, että myös koulussa tapahtuvaan toimintaan panostetaan.
- Jokainen lapsi ansaitsee vähintään yhden harrastuksen, jossa voi toteuttaa itseään, sanoi Viitanen.

- Poliittisen demokratian kannalta on aivan oleellista, että meillä on erilaisia ryhmiä, jotka pyrkivät vaikuttamaan yhteiskuntaan. Kansalaisjärjestöt ja erilaiset yhteiskunnalliset liikkeet ovat yhteiskunnan kehityksen ja muutoksen kannalta tärkeitä. Ne välittävät mielipiteitä poliittiseen päätöksentekoon ja luovat painetta ottaa käsittelyyn tärkeiksi koettuja teemoja.

Viitasen mielestä toimivan kansalaisyhteiskunnan ja yhteiskunnan perusedellytys on moniäänisyys, jossa pienemmilläkin äänillä on mahdollisuus tulla kuulluksi.
- Tämä tarkoittaa juuri monipuolisen ja eri mielipiteistä koostuvan kansalaistoiminnan kentän mahdollisuuksien turvaamista.

- Olen pitkään puhunut toimivasta kansalaisyhteiskunnasta sen moniäänisyyden näkökulmasta. Yhtä tärkeää kansalaistoiminnassa on sen tuottama merkityksellisyys jäsenelleen ja toimijalleen. Yhä useammin järjestöt toimivat meille oman identiteettimme rakennuspalikoina.

- Suomessa on viime aikoina käyty keskustelua konsensuksesta. Konsensuksen rinnalle nostaisin myös toisen tärkeän käsitteen, yhteiskuntarauha. Yhteiskuntarauhan perusedellytys liittyy siihen, että eriarvoisuuskehitys pystytään lopettamaan, tuloerot eivät kasva liian suuriksi ja meillä on mahdollisuus tulla kuulluksi ja kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Ihmisarvo ja sen kunnioittaminen pitää olla päätöksenteon lähtökohtana.

Lisätietoja: valtiosihteeri Kari Anttila, OKM, p. 0295 3 30130