Hyppää sisältöön

Ministeri Terho tuplasi avustukset: miljoona euroa nuorten syrjäytymistä ehkäisevään Nuotta-valmennukseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 25.1.2019 13.35
Tiedote

Nuorisoasioista vastaava ministeri Sampo Terho on myöntänyt miljoona euroa avustuksina valtakunnallisille nuorisokeskuksille erityisen tuen tarpeessa oleville nuorille suunnattuun nuorisotyöhön eli Nuotta-valmennukseen. Avustuksen määrä kaksinkertaistui edellisvuodesta. Valmennus on suunnattu 13–28 -vuotiaille tukea tarvitseville nuorille.

Nuotta-valmennuksessa keskitytään tukemaan nuorten arjenhallinnan, sosiaalisten taitojen ja terveiden elämäntapojen vahvistumista.

- Nuorten arjen hallintaa, samoin kuin opiskelu- ja työelämätaitoja, on aina hyvä parantaa. Näin turvataan Suomen tulevaisuus, sanoo ministeri Sampo Terho.  Ministeri Terho pitää tärkeänä, että jokaiselle nuorelle tarjotaan mahdollisuus löytää sopiva opiskelu- tai työpaikka nuorisotakuun avulla. Nuotta-valmennus tarjoaa hyvän lisän muulle nuorisotakuulle.

Nuotta-valmennus toteuttaa hallitusohjelman nuorisotakuun kehittämiseen liittyviä tavoitteita. Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta hyödyntävät nuorisokeskuksien valmennusta yhtenä nuorten tuen muotona. Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana valmennus on maksutonta etsivän nuorisotyön ja työpajojen nuorten ryhmille.

Eri puolella Suomea sijaitsevat yhdeksän nuorisokeskusta muodostavat nuorisotyöhön erikoistuneen verkoston. Keskukset ovat kuntien, nuorisojärjestöjen, nuorisotyötä tekevien järjestöjen ja muiden yhteisöjen omistamia. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee keskuksia avustuksilla.

Myönnetyt avustukset

  • Anjala 125 000 €
  • Hyvärilä 110 000 €
  • Marttinen 135 000 €
  • Metsäkartano 120 000 €
  • Oivanki 85 000 €
  • Piispala 123 000 €
  • Pikku-Syöte 120 000 €
  • Vasatokka 70 000 €
  • Villa Elba 112 000 €

Lisätietoja:
- johtaja Henni Axelin, p. 0295 330 205
- erityisavustaja Toni Ahva, p. 0295 330 340

Lisätietoa Suomen nuorisokeskuksista 

Nuoriso Sampo Terho