Hyppää sisältöön

LUMA SUOMI –loppuraportti: Intoa matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opiskeluun uusilla opetusmenetelmillä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.11.2019 9.45
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti vuosina 2014–2019 yhteensä 11 yliopiston LUMA-keskus Suomi –verkostoa. Yliopistot toteuttivat LUMA SUOMI –kehittämisohjelman, jonka tavoitteena oli 6–16 -vuotiaiden lasten ja nuorten innostaminen matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opiskeluun. Opettajia tuettiin vuonna 2016 voimaan tulleiden opetussuunnitelmien perusteiden käyttöönotossa. Ohjelman loppuraportti luovutettiin keskiviikkona opetusministeri Li Anderssonille.

LUMA SUOMI -ohjelman 37 hankkeessa keskityttiin lasten ja nuorten innostamiseen matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opiskeluun esiopetuksessa ja perusopetuksessa. Menetelmiä kehitettiin yhdessä opettajien kanssa.

Innostavien opetusmenetelmien kehittämisessä onnistuttiin ohjelmassa hyvin. Opettajat ja päiväkotien työntekijät arvioivat voivansa innostaa oppilaita ja lapsia kehitettyjen innovaatioiden avulla. Innostavuutta opetusmenetelmiin tuotiin muun muassa eheyttävällä opetuksella, projektioppimisella, toiminnallisuudella ja tutkimuksellisuudella, kielentämisellä sekä peleillä ja leikeillä.

Ohjelman koulutuksiin osallistui 6 700 opettajaa 243:sta kunnasta. Vuorovaikutteisia koulutuksia on järjestetty sekä lähi- että verkkokoulutuksina.

Opettajilta kerätystä palautteesta nousee esille, että koulutukset olivat “juuri sitä, mitä kaivattiin”. Sekä hankkeet, että koulutuksiin osallistuneet opettajat korostivat, että koulutuksissa onnistunutta oli konkretia, keskustelut, matalan kynnyksen materiaalit sekä monen suuntainen yhteistyö. Verkkokoulutuksiin osallistuneet opettajat kokivat koulutukset ammatillisesti relevantiksi ja lähes kaikki aikoivat ottaa uusia opetusmenetelmiä käyttöön.

-Osallistava ja yhteisöllinen ohjelmamme on auttanut opettajia ottamaan käyttöön erityisesti innostavia opetusmenetelmiä, jotka auttavat oppilaita kehittämään tärkeitä tulevaisuuden taitoja: luovaa ja kriittistä ajattelua sekä yhteistyön, ongelmanratkaisun ja tutkimisen taitoja, iloitsee ohjelman johtaja, professori Maija Aksela, LUMA-keskus Suomesta, Helsingin yliopistolta.

Materiaalit on julkaistu ohjelman verkkosivuilla kaikkien käyttöön. Kaikkiaan ohjelmassa tuotettiin yli 800 sivua uusia materiaaleja, myös videoita. Keskeisimmät materiaalit on laadittu sekä suomeksi että ruotsiksi.

Jatkossa ohjelman kautta syntyneitä ratkaisuja ja parhaita käytäntöjä sovelletaan osittain LUMA-keskus Suomi -verkoston uusissa kansallisissa ohjelmissa LUMATIKKA (2018–2020) ja LUMA2020 (2019–2020) sekä kansallisessa ja kansainvälisessä StarT –ohjelmassa (2016–).

Lisätietoja:
- Ohjelman johtaja, professori Maija Aksela, LUMA-keskus Suomi, Helsingin yliopisto, puh. 050 514 1450

- Ohjelman koordinaattori Saara Lehto, LUMA-keskus Suomi, Helsingin yliopisto, puh. 029 4150055

- Opetusneuvos Jussi Pihkala (opetus- ja kulttuuriministeriö), puh. 02953 30256

- Lisätietoa kansallisesta LUMA SUOMI –kehittämisohjelmasta

LUMA-loppuraportti 

Koulutus Li Andersson Yleissivistävä koulutus