Hyppää sisältöön

Lukiokoulutuksen rahoitusvaihtoehtoja kartoitettiin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 8.10.2019 14.56
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä on tarkastellut lukiokoulutuksen erilaisia rahoitusvaihtoehtoja sekä pohtinut niiden käytettävyyttä koulutuksen rahoituksessa. Työryhmä asetettiin marraskuussa 2018.

Työryhmä tarkasteli eri rahoitusmalleja, mutta ei esitä mitään malleista ensisijaiseksi. Malleihin sisältyy tietty määrä positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseen ja lukiokoulutuksen kehittämiseen.

Rahoitusmallista riippumatta lukiokoulutuksen rahoituksen tulee työryhmän näkemyksen mukaan olla riittävän vakaa ja ennakoitava. On huolehdittava siitä, että lukiokoulutukseen suunnataan riittävät taloudelliset voimavarat lakisääteisten tehtävien hoitamiseen.

Työryhmän mukaan lukiokoulutuksen tehtävien rahoituksen tulee tapahtua valtionosuusjärjestelmän kautta ja valtionavustusten määrä on pidettävä rajallisena.

Rahoituksen jakojärjestelmän tulisi jatkossakin perustua selkeisiin laskennallisiin kriteereihin ja niiden tekniseen toteutukseen, jolloin laskentaan ei sisälly tulkinnanvaraisuutta. Laskennallisen päätöksentekojärjestelmän tulee edellyttää mahdollisimman vähän työtä paikallis-, keskusvirasto- tai ministeriötasolla.

Vuonna 2019 voimaan tulleessa lukiouudistuksen lainsäädännössä vahvistettiin lukiokoulutuksen läpäisyä ja suoriutumista koskevia säännöksiä, muun muassa opinto-ohjausta ja opiskelijan oppimisen tukea (erityisopetus). Lukiokoulutus on keskimäärin taloudellisesti tehokasta, yksikkökohtainen opiskelijakustannus on kaikista koulutusmuodoista alhaisinta ja koulutuksen läpäisy korkeinta, mikä tulisi ottaa huomioon rahoituksen jakoperusteita mietittäessä.

Rahoitusta pohdittaessa tulee työryhmän mielestä huomioida kuntien eriytymiskehitys, joka tuottaa jatkossa erityisen haasteen koulutuksen yhdenvertaiselle toteutumiselle ja koulutuksen saavutettavuudelle. Lukiokoulutuksen järjestäjien tilanne vaihtelee myös muun muassa vieraskielisten ja maahanmuuttajataustaisten opiskelijamäärien suhteen. Lukiokoulutuksen rahoitusmallin tulee ottaa huomioon koulutuksen järjestäjien erilaiset olosuhde- ja toimintaympäristöt ja kohdella koulutuksen järjestäjiä oikeudenmukaisesti.

Lisätietoja:
-työryhmän puheenjohtaja Tiina Silander (OKM), puh. 02953 30188 (paikalla 28.10.)

-työryhmän varapuheenjohtaja Tapio Kosunen (OKM), puh. 02953 30440

-opetusneuvos Heikki Blom (OKM), puh. 02953 30074

Vaihtoehtoja lukiokoulutuksen rahoitukselle

Koulutus Yleissivistävä koulutus