Hyppää sisältöön

Liikuntatieteellisille tutkimushankkeille lähes 2,5 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 16.4.2015 9.59
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt veikkausvoittovaroista yhteensä 2 499 100 euroa liikuntatieteellisiin tutkimushankkeisiin. Tutkimushankkeiden keskeisinä avustusperiaatteina ovat tutkimusten korkea laatu ja hankkeiden merkitys liikuntapoliittisen päätöksenteon näkökulmasta. Opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa tutkimushankkeiden arvioinnin yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa.

Opetus ja kulttuuriministeriölle jätettiin 31 hakemusta, joista rahoitettavaksi päätyi 15 tutkimushanketta.

Rahoitetuista hankkeista seitsemässä painopiste on lasten ja nuorten, kolme työikäisten ja kolme ikääntyneiden ihmisten liikunnan ja terveyskäyttäytymisen tutkimuksessa. Kaksi hankkeista käsittelee liikunnan merkitystä elämänkaaren eri vaiheissa. Suurin osa hankkeista (13) oli monitieteisiä, yksi oli puhtaasti liikuntatieteellinen ja yksi hanke kansanterveystieteellinen. Rahoitettujen hankkeiden hakijoista naisia oli kymmenen ja miehiä viisi.

Uusille tutkimusprojekteille myönnettiin yhteensä 1 172 000 euroa ja jatkohankkeille 1 327 100 euroa. Ministeriö myöntää avustusta tutkimuksille ehdollisesti enintään kolmen vuoden ajan. Tutkimushankkeet arvioidaan vuosittain.

Asiantuntijapaneeli arvioi tutkimushankkeet

Ministeriö on toteuttanut hankkeiden arvioinnin yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa vuodesta 2014 alkaen. Akatemian paneeliarviointi mahdollistaa tieteellisen tason kansainvälisen vertailtavuuden, joka on yksi tärkeä perustelu liikuntatieteellisten tutkimushankkeiden rahoittamiselle. Samalla päätöksentekoprosessi on saatu läpinäkyvämmäksi ja esteellisyydet arvioinnissa on ratkaistu aiempaa selkeämmin.

Ministeriön rahoitushakuun osoitetut uudet valtionavustushakemukset arvioitiin tieteellisen tason osalta kahdessa paneelissa, joihin oli koottu eurooppalaisia liikuntatutkijoita.

Hakemuksista 17 sai paneeleilta arvosanan 4-6 (skaala 1-6). Valtion liikuntaneuvoston liikuntatieteen jaosto arvioi näiden korkeimpien arvosanojen saaneiden hakemuksen kohdalla lisäksi niiden suunnitelmat tutkimustulosten jalkauttamisesta ja tiedottamisesta, tulosten hyödynnettävyyden liikuntapoliittisen päätöksenteon näkökulmasta ja sen vastasivatko hakemukset ministeriön tutkimukselle asettamia painopistealueita. Lisäksi arvioinnissa huomioitiin tutkimusyhteistyö liikuntatieteiden sisällä ja eri tieteenalojen kanssa kansallisesti ja kansainvälisesti.

Liikuntatieteen jaosto valmisteli rahoituslausunnon opetus- ja kulttuuriministeriölle, joka teki lopulliset rahoituspäätökset. Kaikkia akateemisesti vahvoja ja ministeriön kriteerit täyttäviä hakemuksia ei voitu rahoittaa.

Hakijat pääsevät näkemään paneelilausunnot Suomen Akatemian verkkopalvelusta Sarasta maanantaina 20.4.2015. Liikuntatieteen jaosto antaa sähköpostitse palautetta niiden 17 hakemuksen kohdalla, jotka se on käsitellyt.

Liikuntatieteellisille tutkimushankkeille myönnetyt avustukset 2015 (PDF)

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola 0295 3 30112
Tiedesuunnittelija Tiina Ahtiainen 0295 3 30058