Hyppää sisältöön

Liikuntapaikkojen rakentamiseen ja perusparantamiseen yli 28 miljoonaa

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 27.4.2016 10.33
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen 28 321 000 euroa. Avustukset kohdennettiin erityisesti perusliikuntapaikkojen, kuten uima-, jää- ja liikuntahallien rakentamiseen ja perusparantamiseen.

Liikunnan koulutuskeskusten rakentamisinvestointeihin myönnettiin yhteensä 2 400 000. Opetus- ja kulttuuriministeriössä päätettäviin hankkeisiin myönnettiin 17 410 000 euroa kaikkiaan 27 hankkeelle. Aluehallintovirastoille myönnettiin 8 511 000 euroa edelleen myönnettäväksi virastoissa päätettäviin liikuntapaikkahankkeisiin. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät avustukset kohdennettiin perusliikuntapaikkoihin, lähinnä uima-, jää- ja liikuntahalleihin. Suurimmat avustukset kohdistettiin uimahallihankkeisiin. Valtakunnallisesti merkittävistä hankkeista avustuksen sai moottoriurheilukeskus KymiRing Iitissä, jota avustettiin jo vuonna 2015.

Avustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista, hankkimista, peruskorjaamista ja niiden varustamista.

- Liikuntapaikat tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia liikkumiseen ja harrastamiseen kaikenikäisille kuntalaisille. Hienoa, että myös kunnat ovat valmiita panostamaan kuntalaisten mahdollisuuksiin harrastaa liikuntaa monipuolisilla tavoilla. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että hyvät puitteet liikunnan harrastamiselle ovat tehokas keino vaikuttaa liikkumistottumuksiin, sanoo ministeri Grahn-Laasonen.

Ministeri Grahn-Laasonen toivoo, että aluehallintovirastot osoittavat avustuksia erityisesti lähiliikuntapaikkahankkeisiin, erityisesti koulujen pihojen kehittämiseen liikuntaa suosiviksi. Avustuksia kohdennetaan myös arkiliikuntaa ja matalan kynnyksen liikuntaa palveleviin hankkeisiin.

- Näin valtionhallinto on mukana ehkäisemässä eri-ikäisten liikkumattomuutta ja liikunnasta syrjäytymistä sekä lisäämässä tasa-arvon toteutumista liikunnassa ja urheilussa, hän toteaa.

- Tavoitteenamme on, että jokainen oppilas liikkuu tunnin päivässä. Tunti liikuntaa päivässä - hanke voi tarkoittaa esimerkiksi liikunnallisia oppi- tai välitunteja ja urheiluseurojen kanssa tehtävää yhteistyötä koulujen iltapäivissä. Liikuntapaikka-avustuksilla koulujen pihoja saadaan kunnostettua tukemaan lasten ja nuorten liikkumista, toteaa ministeri Grahn-Laasonen.

Hankkeiden suunnitelmien taso on parantunut erityisesti liikkumisesteettömyyden osalta. Opetus- ja kulttuuriministeriö on viime vuosien aikana erityisesti panostanut tähän avustusohjeissaan ja suunnitteluoppaissaan.

Lisätietoja:
- ylitarkastaja Mauri Peltovuori (OKM), puh. 02953 30254
- erityisavustaja Matias Marttinen (ministerin haastattelupyynnöt), puh. 044 269 3113

Avustukset liikuntapaikkojen perustamiskustannuksiin 2016, (pdf)

Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.