Hyppää sisältöön

Lea Pulkkinen selvittämään joustavan koulupäivän kehittämistä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 13.1.2015 14.49
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on kutsunut KT, professori emerita Lea Pulkkisen selvittämään joustavan koulupäivän parhaiten toimivia käytäntöjä ja tekemään tutkimukseen pohjautuvia kehittämisehdotuksia mallin vakiinnuttamiseksi. Selvitystyötä hyödynnetään perusopetuksen kehittämisessä ja opetussuunnitelmauudistuksen toimeenpanossa.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta vahvistavat varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen jatkumoa ja tukevat perusopetuksen tavoitteita. Joustavan koulupäivän mallia on edistetty osana koulun kerhotoiminnan kehittämistä. Joustavan koulupäivän kokeiluissa etsitään uusia toimintamalleja kerhotoimintaan osana koulupäivää. Kouluissa on saatu myönteisiä kokemuksia muun muassa kerhotuntien sijoittelusta oppituntien lomaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö pitää tärkeänä, että jatkossa perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta, koulun kerhotoiminta ja koulun muu toiminta muodostavat Joustavan koulupäivän kokonaisuuden, joka tukee lasten tervettä kokonaiskasvua ja -kehitystä, lasten ja perheiden hyvinvointia sekä perusopetuksen tavoitteiden saavuttamista. Kaikilla lapsilla on oikeus osallistua kulttuuri- ja vapaa-ajantoimintaan. Joustava koulupäivä -mallin vakiinnuttamiseksi tarvitaan tutkimukseen ja toimiviin käytänteisiin perustuvaa tietoa joustavan koulupäivän hyvinvointivaikutuksista ja kehittämisehdotuksia siitä, miten joustava koulupäivä on tarkoituksenmukaisinta rakentaa. Selvitystehtävän määräaika on 13.3.2015. Opetushallitus on 22.12.2014 päättänyt uusista perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista. Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön yhdessä uuden tuntijaon kanssa viimeistään elokuussa 2016. Opetus- ja kulttuuriministeriö pitää tärkeänä, että paikallisessa opetussuunnitelmatyössä nähdään perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta, koulun kerhotoiminta ja koulun muu toiminta kokonaisuutena, joka tukee lasten tervettä kokonaiskasvua ja kehitystä, lasten ja perheiden hyvinvointia sekä perusopetuksen tavoitteiden saavuttamista. _ _ _ Selvityshenkilö Lea Pulkkinen on toiminut opetus- ja tutkimustyönsä ohessa Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen johtajana sekä yhteiskunnallisen tiedekunnan dekaanina ja varadekaanina. Hän oli näkyvästi esillä perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan lainsäädännön syntyvaiheissa käydyssä julkisessa keskustelussa ja muun muassa Sitran rahoittaman eheytettyä koulupäivää koskeneen kolmivuotisen kokeilun yhteydessä. _ _ _ Lisätietoja: Ylitarkastaja Tiina Kavilo (OKM), puh.0295 3 30149 erityisavustaja Heli Tomminen (OKM), puh. 050 568 1066