Hyppää sisältöön

Lastenkulttuurin tekijöitä palkittiin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.11.2015 11.30
Tiedote

Vuoden 2015 Lapsenpäivä-palkinnot on myönnetty Teatteri Taiminelle ja Kulttuuriosuuskunta Uululle. Lastenkulttuurin valtionpalkinnot saivat Inger-Mari Aikiolle ja Sairaalaklovnit ry:lle. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen jakoi palkinnot perjantaina 20.11. Helsingissä.

Opetus- ja kulttuuriministerin myöntämä Lapsenpäivä-palkinto on tunnustus merkittävästä työstä taidekasvatuksen ja taideharrastamisen eteen. Palkinto on suuruudeltaan molemmille palkituille 8 500 euroa.

Taiteen edistämiskeskuksen myöntämät Lastenkulttuurin valtionpalkinnot myönnetään tunnustuksena kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä ansiokkaasta lastenkulttuurityöstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta lastenkulttuuritoiminnasta. Kumpikin palkinto on 15 000 euroa. Palkinnot myönnetään veikkausvoittovaroista.

Lapsenpäivä-palkintojen palkintoperustelut:

Kiertueteatteri Taimine esiintyy lapsille ja nuorille päiväkodeissa ja kouluissa sekä tuottaa uusia, nuoria kiinnostavia ja ajankohtaista näytelmätekstejä. Esityksissä käytetään suomea ja ruotsia sekä tarvittaessa muita kieliä. Vuosittain Taiminella on 40 000 katsojaa.

Taiminen suurin ansio on, että sen esitykset kiinnostavat ja naurattavat nuoria. Aiheet ovat käsitelleet nuorten yhä monimutkaisempaa ja vaativampaa maailmaa - aina puolustaen lapsen ja nuoren näkökulmaa. Kuudestatoista ammattilaisesta koostuva teatteri on perustettu vuonna 2002. Taimine on esityksillään nuorten puolella.

Kulttuuriosuuskunta Uulu opettaa lapsille ja nuorille suomalaisen ja muun maailman musiikkikulttuureja alkuperäisten soitinten, laulujen, tanssien, ja leikkien kautta. Uulu tarjoaa välineitä ymmärtää musiikin ja kulttuurin suhdetta ja puolustaa jokaisen lapsen ja nuoren oikeutta omanlaiseensa musikaalisuuteen.

Uulu on luonut uutta, monikulttuurista musiikkipedagogiikkaa lapsille ja nuorille. Vuodesta 2012 lähtien Uulu on toiminut aktiivisesti myös vastaanottokeskuksissa. Kulttuuriosuuskunta on kotoisin Tampereelta ja siihen kuuluu etnomusikologeja, muusikoita ja muita kulttuurialan ammattilaisia. Uulu perustettiin vuonna 2003.

Lastenkulttuurin valtionpalkintojen palkintoperustelut:

Inger-Mari Aikio (s. 1961) on saamelainen Ivalossa asuva taiteilija, jonka tuotanto ulottuu elokuvataiteesta sanataiteeseen. Aiko on tehnyt lastenelokuvia ja -ohjelmia, kaksi lastenkirjaa ja kolme lasten CD-levyä, joiden laulujen sanat hän on sanoittanut. Lisäksi Aikio on kirjoittanut kuusi runokirjaa.

Pulmankijärveltä kotoisin oleva Inger-Mari Aikio kirjoittaa pohjoissaameksi. Hänen työnsä toimivat kulttuurin välittäjinä, koska niissä on usein saamelaista tarinaperinnettä ja luonnon kuvausta tuntemuksineen. Yksi viimeisimmistä kansainvälisistä esiintymisistä on ollut Frankfurtin kirjamessuilla toissa syksynä.

Taiteilija Inger-Mari Aikio, Ima, on todennut, että ?oma kieli on kaiken perusta, se on sydämen kieli?. Hän on myös sanonut, että saamelaisille monikulttuurisuus on ollut aina luonnollista, koska saamelaiset elävät neljän valtakunnan alueella. Inger-Mari Aikion työ lastenkulttuurissa on tärkeää saamenkielisille lapsille kielen ja oman identiteetin vuoksi, mutta se on tärkeää myös muista kulttuureista tuleville lapsille: muita ymmärtämällä oppii ymmärtämään myös itseään.

Sairaalaklovnit ry aloitti toimintansa vuonna 2002 Hyksin lasten- ja nuortensairaalassa. Nyt toimintaa on kaikissa yliopistollisissa sairaaloissa, joihin kaikkiin on keskitetty vaikeimmat ja pitkäkestoisinta hoitoa vaativat lapsipotilaat. Tällä hetkellä koulutettuina sairaalaklovneina, klovnitohtoreina, työskentelee 40 esiintymisen ammattilaista. Yhdistyksen toiminta rahoitetaan kokonaan avustus- ja lahjoitusvaroin.

Tohtorien työkalupakista löytyy taikatemppuja, yleistä hölmöilyä ja musisointia. Työ on täyspäiväimprovisointia. Vierailun aikana potilashuoneessa on aina kaksi pöhköä eli klovnia ja yksi tai useampi fiksu eli lapsi. Sairaalaklovnitoiminnan toi Suomeen aikanaan teatteritaiteen maisteri, nykyisin Sairaalaklovnit ry:n kunniapuheenjohtaja Lilli Sukula-Lindblom.

Toiminta tapahtuu sairaalaympäristön ehdoilla ja ykkönen on aina lapsi. Hän on tähti ja kaiken huomion keskipiste. Klovnitohtorien, esimerkiksi tri PeräPötkylän jaTanttarullan, vierailu auttaa omalta osaltaan myös vanhempia ja saattaa helpottaa hoitohenkilökuntaa keventämällä lapsen oloa vaikeissakin lääketieteellisissä toimenpiteissä. Sairaalaklovnit ry:n toiminta on arvokasta lastenkulttuurityötä: se lohduttaa, auttaa ja naurattaa – sairaanakin saa olla lapsi.

Lisätietoja:

Lapsenpäivä-palkinto: kulttuurisihteeri Iina Berden, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. 0295 3 30069

Lastenkulttuurin valtionpalkinto: erityisasiantuntija Ulla Lassila, Taiteen edistämiskeskus, puh. 0295 3 30860

Kuvia tilaisuudesta