Hyppää sisältöön

Lapin korkeakoulukonsernista vahva osaamiskeskittymä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 31.5.2016 16.16
Uutinen

Selvityshenkilö Hannes Mannisen ehdotus Lapin korkeakoulukonsernin omistussuhteiden muuttamiseksi ja yhteistyön suunnitelmalliseksi kehittämiseksi valmistui.

Selvityshenkilö ehdottaa uutta omistusrakennetta Lapin ammattikorkeakoululle. Ehdotuksen mukaan Lapin yliopisto ostaa Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n osake-enemmistön vaiheittain. Lapin yliopisto omistaisi viimeistään 1.1.2019 osake-enemmistön ammattikorkeakoulun osakkeista. Ehdotuksen mukaan yliopistolle ei kuitenkaan tule enemmistöä ammattikorkeakoulun hallitukseen.

Ammattikorkeakoulun hallituksesta sovittaisiin siten, että hallitusta muodostettaessa Lapin yliopisto ehdottaa kolmea jäsentä sekä Rovaniemen, Kemin ja Tornion kaupungit kukin yhtä jäsentä hallitukseen. Rovaniemen, Kemin ja Tornion kaupungit ehdottavat yhteisesti yhdeksi elinkeinoelämän käytännön kokemusta ja tuntemusta edustavaksi jäseneksi Lapin kauppakamarin toimitusjohtajan tai varatoimitusjohtajan. Hallitukseen tulisi kaikkiaan yhdeksän jäsentä.

Ehdotuksen mukaan Lapin ammattikorkeakoulun hallinnollinen ja toiminnallinen kotipaikka säilyy Rovaniemellä. Osakeyhtiölain mukaiseksi kotipaikaksi tulisi Kemin kaupunki.

Lapin yliopiston sekä Rovaniemen, Kemin ja Tornion kaupunkien yhteinen näkemys on, että ammattikorkeakoulun kehittämisen edellytykset ovat parhaat jatkamalla opetusta kaikilla kolmella Lapin ammattikorkeakoulun nykyisten kampusten toimipaikoilla. Lapin yliopisto sekä Rovaniemen, Kemin ja Tornion kaupungit sitoutuvat ammattikorkeakoulutoiminnan edellytysten kehittämiseen kaikilla kolmella nykyisten kampusten sijaintipaikkakunnilla. Osapuolet sitoutuvat mahdollisimman hyvään yhteistyöhön kaikessa toiminnassaan. Yhteisesti hyväksytty strateginen yhteistoiminta kattaa opetus- ja tutkimusrakenteiden kehittämisen ja hallintorakenteiden uudistamisen vuosina 2017-2020.

Selvityshenkilö esittää, että osapuolet tekevät tarvittavat päätökset 20.6.2016 mennessä.

Selvityshenkilö esittää, että OKM yhdessä kuntien ja kuntayhtymien kanssa tekisi aloitteen STM:lle kunnallisen eläkejärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi niin, että uudet muodostettavat korkeakoulukonsernit voisivat jatkaa Keva-kelpoisina. Asia nousee esille muissakin vastaavissa hankkeissa.

Selvitystyön tavoitteena oli löytää jo tehdyt ratkaisut huomioon ottaen Lapin alueen kaikkien korkeakoulutoimijoiden tavoitteet tyydyttävät yhteiset ratkaisut, joiden pohjalta Lapin korkeakoulutoimintaa voidaan jatkossa suunnitelmallisesti kehittää.
Lapin korkeakoulukonsernista tavoitellaan kahden korkeakoulun muodostamaa noin 10 000 opiskelijan, 1 100 henkilötyövuoden ja noin 100 miljoonan euron taloudellisella volyymilla toimivaa kokonaisuutta.

Selvityshenkilön ehdotus Lapin korkeakoulukonsernin omistussuhteiden  muuttamiseksi ja yhteistyön suunnitelmalliseksi kehittämiseksi (PDF)

Lisätietoja:
- selvitysmies Hannes Manninen, puh. 050 511 3070
- opetusneuvos Maarit Palonen, puh. 02953 30243
- kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, puh. 02953 30182
- erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246