Hyppää sisältöön

Kulttuurin ja taiteen toimijoille suunnatut korona-avustusten haut avautuvat

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 30.4.2020 12.42
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ylimäärästä avustusta kulttuurin ja taiteen toimijoille koronaviruskriisistä selviämiseen. Rahoitusta suunnataan muun muassa kansallisille taidelaitoksille, kulttuurialojen yhteisöille ja ammattilaisille, valtionosuutta saaville museoille, orkestereille ja teattereille sekä elokuva-alan toimijoille.

Hallitus päätti vuoden 2020 toisessa lisätalousarviossa vastata koronaviruksen aiheuttamiin kustannuksiin lisämäärärahalla. Kansallisille taidelaitoksille osoitettiin 3,15 miljoonaa euroa, kulttuurin ja taiteen toimijoille noin 18 miljoonaa euroa, valtionosuutta saaville museoille, orkestereille ja teattereille 18 miljoonaa euroa, taiteen perusopetuksen ylläpitäjille kolme miljoonaa euroa sekä elokuva-alan toimijoille 1 miljoona euroa.

Edellä mainitusta kulttuurin ja taiteen toimijoille tarkoitetusta määrärahasta enintään 9,3 miljoonaa euroa on haettavissa opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja 8,7 miljoonaa euroa Taiteen edistämiskeskuksesta. Ministeriöstä myönnettävä avustus on tarkoitettu taide-, kulttuuri- ja luovien alojen ammatillisten yhteisöjen toimintaedellytysten turvaamiseen.

Avustuksia voidaan myöntää sellaisten talousvaikutusten lieventämiseen, jotka ovat syntyneet tai syntyvät 13.3.-31.5.2020 välisenä aikana.

Haut avautuvat 30.4.2020 lukuun ottamatta Taiteen edistämiskeskuksen kautta haettavia apurahoja, joiden haku avautuu 1.5.2020. Haut päättyvät 14.5.2020 lukuun ottamatta taiteen perusopetukseen liittyvä hakua, jonka haku päättyy 25.5.2020 sekä Taiteen edistämiskeskuksen hakua, joka päättyy 15.5.2020.

Yleisavustus kansallisten taidelaitosten toiminnan tukemiseen

Avustusta voivat hakea kansalliset taidelaitokset eli Kansallisgalleria, Suomen Kansallisooppera ja -baletti ja Suomen Kansallisteatteri. Tavoitteena on turvata kansallisten taidelaitosten toiminnan jatkuminen mahdollisimman joustavasti.

Yleisavustus valtionosuutta saaville museoille, orkestereille ja teattereille

Yleisavustus on tarkoitettu valtionosuuden piirissä oleville museoille, orkestereille ja teattereille. Tavoitteena on tukea teattereiden ja orkestereiden edellytyksiä jatkaa taiteellista ja muuta luovaa työtä sekä museoiden edellytyksiä hoitaa kulttuuriomaisuuden suojeluun, kulttuuriperinnön ja taiteen saatavuuteen sekä asiantuntijapalveluihin liittyviä tehtäviä.

Erityisavustus muille kuin opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin kuuluville taiteen perusopetuksen ylläpitäjille

Avustusta voidaan myöntää koronapandemiasta aiheutuvaan lisärahoitustarpeeseen sellaiselle taiteen perusopetuksen ylläpitäjälle, joka ei saa opetustuntikohtaista valtionosuutta kyseisen oppilaitoksen käyttökustannuksiin. Hakijana voi olla myös koulutuksen järjestäjä eli kunta. Avustus on tarkoitettu tukemaan taiteen perusopetuksen jatkuvuutta ja vahvistamaan edellytyksiä järjestää taiteen perusopetusta.

Korona-avustukset kulttuurialojen yhteisöille

Avustus on tarkoitettu luovien alojen, taiteen ja kulttuurin ammatillisten yhteisöjen toimintaan, jonka harjoittamista ovat vaikeuttaneet tai estäneet koronapandemiasta aiheutuneet rajoitukset. Avustusta voidaan myöntää taide-, kulttuuri- ja luovien alojen, kuten musiikin, näyttämötaiteen, sirkustaiteen, tanssitaiteen, kuvataiteen, kuvitustaiteen, sarjakuvataiteen, valokuvataiteen, arkkitehtuurin, muotoilun, audiovisuaalisen kulttuurin sekä elokuva- ja mediataiteen, kirjallisuuden ja sanataiteen, kulttuuriperinnön sekä muun taiteen ja kulttuurin yhteisöille.

Avustusta ei voida myöntää yhteisöille, jotka ovat saaneet samaa tarkoitusta varten avustusta Business Finlandilta tai ELY-keskukselta. Avustusta ei myöskään voida myöntää elokuva- tai av-alan tuotantoyhtiöille tai elokuvateattereille, jotka voivat saada avustusta Suomen elokuvasäätiöstä.

Avustusta voivat hakea oikeuskelpoiset yhteisöt, kuten yhdistykset ja yritykset. Kunnat, kuntayhtymät tai rekisteröimättömät yhteisöt eivät voi hakea tätä avustusta.

Toinen hakukierros korona-apurahasta yksityishenkilöille

Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut Taiteen edistämiskeskukselle 8,7 miljoonaa euroa haettavaksi ns. korona-apurahoina. Korona-apuraha on tarkoitettu luovien alojen sekä kulttuuri- ja taidealan ammattilaisille, joiden työskentelymahdollisuudet ovat vähentyneet ja toimeentulo on heikentynyt koronapandemian vuoksi. Korona-apuraha on suuruudeltaan 3 000 euroa. Apurahaa haetaan Taiteen edistämiskeskuksesta.

Avustus elokuva-alan toimijoille

Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut Suomen elokuvasäätiölle miljoona euroa myönnettäväksi elokuva-alan toimijoille. Avustuksen tavoitteena on turvata koko maan kattava elokuvateatteriverkosto ja varmistaa elokuvafestivaaleja järjestävien yhteisöjen toiminnan jatkuminen mahdollisimman joustavasti poikkeustilanteen päätyttyä. Avustusta voidaan myöntää pienille ja keskisuurille elokuvateattereille sekä Suomen elokuvasäätiön tukemien elokuvafestivaalien järjestäjille, jotka ovat joutuneet joko peruuttamaan tai siirtämään festivaalinsa. Avustusta haetaan Suomen elokuvasäätiöltä.

Määrärahoista päätettiin lisätalousarviossa

Hallitus esitti toisessa lisätalousarviossaan lisämäärärahaa, joilla helpotetaan koronasta kärsiviä kulttuurin ja liikunnan toimialoja.

Eduskunta hyväksyi toisen lisätalousarvion 24. huhtikuuta. Kulttuurin ja taiteen avustuksiin myönnettiin 40,3 miljoonan euron, taiteen perusopetuksen avustuksiin 3 miljoonan euron ja liikunnan avustuksiin 19,6 miljoonan euron määrärahalisäys. Huhtikuun lopussa käynnistyneet korona-avustushaut liittyvät näihin määrärahalisäyksiin.

Korona-avustusten hakuilmoitukset

Lisätietoja:

Kansalliset taidelaitokset

  • Kansallisgalleria sekä Kansallisooppera ja -baletti: kulttuuriasiainneuvos Tiina Eerikäinen, p. 0295 330 081
  • Kansallisteatteri: kulttuuriasiainneuvos Katri Santtila, p. 0295 330 285 (HUOM: 4.5. alkaen)

Valtionosuuden piirissä olevat museot, orkesterit ja teatterit (HUOM: lisätietoja 4.5. alkaen)

  • museot: kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen, p. 0295 330 281
  • orkesterit: kulttuuriasiainneuvos Mari Karikoski, p. 0295 330 209
  • teatterit: kulttuuriasiainneuvos Katri Santtila, p. 0295 330 285

Taiteen perusopetus

Tiedusteluihin vastataan 4.5.-22.5. välisenä aikana tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin kello 14-16 numerossa 0295 330 320.

Avustukset kulttuurialojen yhteisöille

Tiedusteluihin vastataan numerossa 0295 330 333 arkisin kello 9-11.30 ja kello 14-16.