Hyppää sisältöön

Koulutusselonteko laittaa koulutuspolitiikan palaset yhteen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.10.2019 13.58
Koulutusselonteon pohjustus aloitettiin opiskelijoiden kuulemisella 24.11.
Koulutusselonteon pohjustus aloitettiin opiskelijoiden kuulemisella 24.11.

Hallituksen koulutuspoliittisen selonteon valmistelu käynnistyi torstaina 24.10. Opetusministeri Li Andersson ja tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen olivat kutsuneet paikalle opiskelijajärjestöt keskustelemaan aiheesta ja kuulemaan valmistelun evästyksiä. Selonteolla luodaan tilannekuva koulutuksen ja tutkimuksen nyky- sekä tavoitetilasta sekä valmistellaan linjaukset, joilla koulutuspolitiikan tavoitteet saavutetaan.

Opetusministeri Andersson totesi avatessaan tilaisuutta, että selonteko laaditaan niin, että varmistutaan yli puoluerajojen ulottuvasta ymmärryksestä koulutuksen tulevaisuudesta.

- Koulutuspolitiikkaa on viime vuosina leimannut sirpaleisuus ja kehittäminen palasina. On hyvä, että palaset laitetaan nyt yhteen, ja koko järjestelmää katsotaan kokonaisuutena, muistutti puheenjohtaja Iiris Hynönen ammattikorkeakouluopiskelijoita edustavasta SAMOKista.

Opiskelijajärjestöt nostivat puheenvuoroissaan erityisesti esiin mm. oppilaitosverkoston ja alueellisen saavutettavuuden, opiskelijoiden toimeentuloasiat ja koulutuksen rahoituksen. Monessa puheenvuorossa nousi esiin huoli opiskelijoiden jaksamisesta, ja mielenterveysongelmista. Yksi keskeinen teema oli vaara nuorten syrjäytymisestä.

Ministerit lupasivatkin että nuorten hyvinvointi- ja osallisuus asiat otetaan omana kokonaisuutenaan mukaan selonteon valmisteluun.

Tilaisuudessa olivat edustettuina Suomen opettajaksi opiskelevien liitto, Allianssi ry, Suomen lukiolaisten liitto, Suomen Opiskelija-allianssi – OSKU, Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry, Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry, ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL.