Hyppää sisältöön

Korkeakoulujen uudet erikoistumiskoulutukset käyntiin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.2.2015 9.51
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti perjantaina 27.2.seminaarin, jolla tuettiin korkeakoulujen uusien erikoistumiskoulutusten käynnistämistä. Seminaariin osallistui suuri joukko korkeakoulujen opetuksesta vastaavaa johtoa ja muuta henkilöstöä sekä keskeisten sidosryhmien ja ministeriöiden edustajia. Ministeriö on avannut myös erityisavustushaut erikoistumiskoulutusten kehittämiseen ja erikoistumiskoulutusten toteuttamiseen.

Erikoistumiskoulutukset ovat korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettavaksi tarkoitettuja, jo työelämässä toimineille suunnattuja ammatillista kehittymistä ja erikoistumista edistäviä pitkäkestoisia koulutuksia. Erikoistumiskoulutuksia toteuttavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut.

Koulutuksilla luodaan järjestelmällinen mahdollisuus tutkinnon jo suorittaneille (tai vastaavan osaamisen saavuttaneille) ja työelämässä jo toimineille henkilöille. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uutta erikoistumiskoulutusta koskevat säädösmuutokset tulivat voimaan vuoden 2015 alusta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut erityisavustushaut erikoistumiskoulutusten kehittämiseen sekä erikoistumiskoulutusten toteuttamiseen. Erikoistumiskoulutusten toteuttamiseen ja opetustoimen henkilöstölle suunnatun erikoistumiskoulutuksen toteuttamiseen tarkoitetun avustuksen hakuaika päättyy 30.10. ja erikoistumiskoulutuksen kehittämisen hakuajat päättyvät 30.4. ja 30.10. Erikoistumiskoulutuksen toteuttamiseen tarkoitetulle avustukselle avataan lisäksi uusi haku, jonka hakuaika päättyy 31.3.

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru kannustaa yliopistoja ja ammattikorkeakouluja hakemaan rahoitusta innostuneella ja uudistavalla mielellä.

- Nyt on uuden luomisen aika. Korkeakoulujen ja työelämän asiantuntijoilla on nyt tilaisuus saada tukea nykyisen ja tulevaisuuden työelämän tarpeisiin vastaavan asiantuntijakoulutuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Toivon, että tähän tilaisuuteen tartutaan ennakkoluulottomasti ja hyvässä yhteistyössä.

Lisätietoja: johtaja Kirsi Kangaspunta (OKM), puh. 02953 30136

Tietoa erikoistumiskoulutusten kehittämiseen sekä toteuttamiseen tarkoitetuista avustuksista

Korkeakoulujen erikoistumiskoulutusten käynnistysseminaarin tallenne on katsottavissa  täältä