Kestävä kehitys ministerineuvoston agendalla Brysselissä

EU2019FIOpetus- ja kulttuuriministeriö 22.11.2019 13.55
Tiedote
Ministeri Hanna Kosonen johti EYCS-neuvostoa. Kuva: Euroopan unioni.

EU:n koulutus-, nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluneuvoston kokous pidettiin Brysselissä. Neuvosto keskusteli kulttuurista ja urheilusta 21. marraskuuta ja nuorisoasioista 22. marraskuuta. Kokousta johti puheenjohtajamaa Suomen tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen. Koulutuksesta neuvosto kävi jo keskustelun 8. marraskuuta.

Kulttuuriasioissa neuvosto hyväksyi päätöslauselman kestävän kehityksen kulttuuriulottuvuudesta. Päätöslauselman tavoitteena on vahvistaa kulttuurin osuutta kestävässä kehityksessä. – Tavoitteen saavuttamiseksi olemme nyt käynnistämässä prosessia, jonka tarkoituksena on johtaa EU-tason toimintasuunnitelmaan, sanoi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen.

- Toimintasuunnitelma työstetään komission ja jäsenmaiden yhteistyönä ja sen muodostama kokonaisuus on tarkoitus liittää osaksi EU:n Agenda 2030 toimeenpanosuunnitelmaa. EU on kestävän kehityksen edelläkävijä. Lähdemme nyt vahvistamaan myös kestävän kehityksen kulttuurista ulottuvuutta, Kosonen sanoi.

Lisäksi neuvosto kävi julkisen keskustelun aiheesta "Euroopan kulttuurialan, luovan alan ja audiovisuaalialan vahvuudet, innovointipotentiaali ja globaali kilpailukyky". - Meidän on parannettava Euroopan kulttuuri- ja luovien alojen ja erityisesti audiovisuaalisen sektorin kilpailukykyä, näkyvyyttä ja innovaatiokapasiteettia, Kosonen sanoi.

Keskusteluasiakirjassa korostetaan, että eurooppalaisten luovien ja erityisesti av-alan kilpailukyvyn kehittämisellä on myös laajempia taloudellisia vaikutuksia, sillä alat työllistävät Euroopassa 12 miljoonaa ihmistä sekä tuottavat 5,3% EU:n bruttoarvonlisäyksestä ja yli 4% EU:n BKT:sta.

Urheiluasioissa neuvosto antoi päätelmät korruption torjunnasta urheilussa. Päätelmissä ehdotetaan jäsenmaille, komissiolle ja urheiluliikkeelle useita toimenpiteitä ja aloitteita, joilla voitaisiin parantaa oikeudenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä urheilussa. Päätelmät korostavat kaikkien urheilualan toimijoiden yhteistä vastuuta korruption vastaisessa taistelussa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

Ministerit hyväksyivät päätelmät lasten turvallisesta urheilusta. Päätelmät käsittelevät lasten turvallista urheilua laajasti sisältäen sekä lastensuojelun että lasten hyvinvoinnin edistämisen. - Tavoitteena on suojata kaikki urheilevat lapset fyysiseltä ja henkiseltä vahingoittamiselta, hyväksikäytöltä ja laiminlyönniltä, sanoi ministeri Kosonen.

Ministerit kävivät lisäksi keskustelun tavoista edistää hyvää hallintotapaa urheilussa. Hyvän hallinnon periaatteiden toteuttaminen on keskeistä paitsi korruption torjunnassa, myös yleisemminkin urheilun tulevaisuuden kannalta. Neuvosto kuuli myös Maailman antidopingtoimiston (WADA) uuden puheenjohtaja Witold Bankan alustuksen aiheesta.

Nuorisoasioissa neuvoston antoi päätelmät digitaalisesta nuorisotyöstä. Päätelmien tavoitteena on edistää nuorisopolitiikkoja ja -strategioita, jotka ennakoisivat teknologisen kehityksen ja digitalisaation vaikutuksia nuorisotyöhön. Digitaalinen kuilu tulisi kuroa umpeen ja kaikilla nuorilla tulisi olla taustastaan riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet kehittää digitaalisia taitojaan. Nuorisotyöllä on merkittävät mahdollisuudet edistää non-formaalia oppimista ja saada nuoret mukaan toimintaan, jolla parannetaan heidän digitaalisia ja medialukutaitoaan.

Ministerit hyväksyivät lisäksi päätelmät nuorisotyöntekijöiden koulutuksesta.  Päätelmissä painotetaan tarvetta kartoittaa palkattujen ja vapaaehtoisten nuorisotyöntekijöiden koulutusväyliä ja oppimispolkuja. Nuorisotyöntekijöiden perus- ja jatkokoulutuksella on tärkeä merkitys nuorten elämän kannalta merkittäviin haasteisiin vastaamisessa.

Kososen mukaan laadukas, joustava ja käytännönläheinen nuorisotyöntekijöiden koulutus on olennainen edellytys laadukkaan nuorisotyön kehittymiselle. - Uskon, että päätelmät tarjoavat tehokkaan ja realistisen kehyksen nuorisotyöntekijöiden koulutuksen edistämiselle.

Ministerit kävivät julkisen keskustelun aiheesta "Nuorisotyön tulevaisuus Euroopassa - ilmastonmuutos, nuoriso ja nuorisotyö". - Mielestäni on tärkeää keskustella siitä, millainen viesti yhteiskunnalle ja päättäjille välittyy siitä, että nuoret vaativat sinnikkäästi tiukempaa ilmastopolitiikkaa sankoin joukoin ja ilmiömäisellä energialla, totesi Kosonen.

Paikalle neuvostoon oli kutsuttu kuultavaksi Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin ilmastodelegaatti Sara Nyman. Nyman on työskennellyt nuoria, ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä koskevien asioiden kanssa.

Lisätietoja:

  • kulttuuri: neuvotteleva virkamies Kimmo Aulake, p. 0295 330 067 ja kulttuuriasiainneuvos Laura Mäkelä, p. 0295 330 222
  • urheilu: kulttuuriasiainneuvos Mikko Missi, p. 0295 330 028
  • nuoriso: kulttuuriasiainneuvos Seija Astala, p. 0295 330 066
Hanna Kosonen Kulttuuri Liikunta Nuoriso