Hyppää sisältöön

Kahden miljoonan tasokorotus taiteen perusopetuksen opetustuntikohtaisiin valtionosuuksiin

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 16.8.2019 13.01
Tiedote

Taiteen perusopetuksen järjestämislupaa on mahdollista hakea opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Vuoden 2020 taiteen perusopetuksen lisämäärärahasta kohdennettaisiin 5 000 opetustuntia musiikin perusopetukselle ja 38 400 tuntia muulle opetustuntiperusteisen valtionosuuden piiriin kuuluvalle taiteen perusopetukselle. Oikeus saada opetustuntikohtaista valtionosuutta edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön lupaa.

Opetustuntikohtaisia valtionosuustunteja kohdennettaisiin sellaisille koulutuksen järjestäjille, jotka ylittävät niille valtionosuuden perusteeksi vahvistetun opetustuntimäärän, sekä uusille koulutuksen järjestäjille. Haku taiteen perusopetuksen järjestämislupien hakemiseksi on auki 16.8.-13.9.2019.

Kaikki ministeriössä jo vireillä olevat taiteen perusopetuksen järjestämislupahakemukset otetaan huomioon vuotta 2020 koskevassa päätöksenteossa. Päätökset tehdään sillä edellytyksellä, että eduskunta hyväksyy valtion vuoden 2020 talousarvioesityksen. Ministeriöön jo toimitettuihin järjestämislupahakemuksiin tullaan tarvittaessa pyytämään täydennyksiä.

Taiteen perusopetuksesta annetun lain mukaan kunta voi järjestää taiteen perusopetusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan järjestää taiteen perusopetusta. Saadakseen valtionosuutta laskennallisen tuntimäärän mukaan myös kunnalla tulee olla ministeriön myöntämä koulutuksen järjestämislupa.

Koulutuksen järjestämisluvan myöntämisen edellytyksenä on, että opetus on tarpeellista ja että hakijalla on ammatilliset ja taloudelliset edellytykset opetuksen asianmukaiseen järjestämiseen. Opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.

Taiteen perusopetuksessa noudatetaan Opetushallituksen antamien opetussuunnitelman perusteiden mukaan laadittua opetussuunnitelmaa.

Lisätietoja: ylitarkastaja Hanna Koskimies, p. 0295 330 048

Muualla verkossa