Hyppää sisältöön

Jyväskylässä Taidetuulahdus toi luovuuden ikäihmisten arkeen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.9.2018 12.09
Jyväskylässä Taidetuulahdus toi luovuuden ikäihmisten arkeen

Jyväskylässä opetus- ja kulttuuriministeriön kokeilu haastoi sosiaali- ja terveyspalveluiden ja kulttuuripuolen toimijat ajattelemaan yhteisestä tekemisestä uudella tavalla. Keltinmäen ja Kortepohjan päiväkeskuksiin palkattiin hoitohenkilökunnan rinnalle puolen vuoden ajaksi kaksi taiteilijaa.

Jyväskylässä taide- ja kulttuuritoiminnan kytkemistä syvällisemmin sosiaali- ja terveyspalveluihin lähdettiin kehittämään Taidetuulahdus -hankkeen avulla. Hankkeen ajaksi kaksi taiteilijaa palkattiin hoitohenkilökunnan rinnalle ikääntyneiden päiväkeskuksiin Kortepohjassa ja Keltinmäessä. Taiteilijat Hanna Veander ja Jari Siljamäki olivat puoli vuotta tiiviisti mukana päiväkeskusten arjessa ja etsivät yhdessä keskusten työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa toimintamalleja taide- ja kulttuuritoiminnan vakiinnuttamiseksi osaksi päiväkeskusten toimintaa.

- Taide- ja kulttuuritoimintaa on järjestetty päiväkeskuksissa ennenkin ja sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä kulttuuripalveluiden yhteistyö on Jyväskylässä vakiintunutta. Opetus- ja kulttuuriministeriön hankkeen ansiosta taiteilijat olivat ensimmäistä kertaa palkattuina työntekijöinä päiväkeskuksissa, kertoo Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntapalveluiden kulttuuri- ja kehityspäällikkö Marita Kajander.

Taiteilijat olivat olennainen osa kehittämistyötä ja haastoivat katsomaan päiväkeskusten toimintaa uudella tavalla sekä arjen että työympäristön näkökulmasta. Haastavaa oli kahden hyvin erilaisen työskentelytavan yhteensovittaminen: tarkasti säännellyn hallinnon sekä selkeästi roolitetun sosiaali- ja terveyspalveluiden työkulttuurin ja taiteilijoiden prosessityöskentelyn yhdistäminen ei sujunut aluksi mutkitta. Taiteilijoiden rooli päiväkeskuksissa haki aluksi paikkaansa, mutta työnkuva selkeni tekemisen myötä hankkeen aikana.

Kokeilukulttuurissa olennaista epävarmuuden sietäminen

Taidetuulahdus -hanke haastoi sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kulttuuripuolen toimijoita ajattelemaan yhteistä tekemistä uudella tavalla. Jo hankehakemuksesta lähtien kyseessä oli uudenlainen tekemisen tapa, joka haastoi esimerkiksi totuttuja hankeraportoinnin ja -viestinnän käytänteitä. Olennaista kokeilukulttuurissa on epävarmuuden sietäminen ja rohkeasti kokeilemaan heittäytyminen.

Taiteilijoilta hanke vaati heittäytymistä ja omien työskentelytapojen haastamista. Kyseessä oli sekä Veanderille että Siljamäelle uudenlainen ympäristö ja työyhteisö. Samalla, kun heidän tuli sopeutua sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteisiin, tuli heidän ravistella niitä luovalla otteellaan. Taiteilijoille hanke antoi uusia kokemuksia ja paljon kehitysehdotuksia taiteen ja kulttuurin saattamiseksi syvällisemmin osaksi sosiaali- ja terveyspalveluita.

Sekä kulttuuri- että sosiaali- ja terveyspalveluissa koettiin tervetulleeksi se, että opetus- ja kulttuuriministeriön hanke antoi päiväkeskuksiin lähes vapaat kädet kokeilla uusia toimintatapoja ilman suuria riskejä. Taiteilijat etsivät hyviä käytänteitä taide- ja kulttuuritoiminnan roolin kasvattamiseen, ja hoitohenkilökunta oppi hyödyntämään taiteilijoiden läsnäoloa ja omaksuivat luovuuden osaksi päiväkeskusten arkea.

Taidetuulahdus -hankkeeseen innoitti isompi kuva kulttuuri- ja sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteisestä tulevaisuudesta. Päiväkeskukset muodostuvat tulevaisuudessa alueellisiksi seniori- ja kulttuurikeskuksiksi, joten taide- ja kulttuuritoiminnan uudenlaisen järjestämisen kokeilulle on tarvetta. Hanke toimi pilottina tekemisen tavalle päiväkeskuksissa.

- Taidetuulahduksen ansiosta taide- ja kulttuuritoiminnan integrointi osaksi sosiaali- ja terveyspalveluita saatiin Jyväskylässä tehokkaasti käyntiin. Hankkeen myötä keskusteluun on noussut sellaisia kysymyksiä ja seikkoja, joita ilman kyseisiä asioita ei olisi välttämättä huomattu, Kajander kertoo.

Säännöllinen yhteydenpito on kehittänyt sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä kulttuuripuolen välistä keskustelukulttuuria ja luonut kestäviä yhteisiä toimintatapoja. Taidetuulahduksen ansiosta Jyväskylän sosiaali- ja terveyspalveluissa ja kulttuuripuolella ideoitiin uusia keinoja taide- ja kulttuuritoiminnan vahvistamiseksi sosiaali- ja terveyspalveluissa.