Hyppää sisältöön

Islannin mallista suomalainen toteutus, valmistelu aloitettu

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 17.12.2019 13.48
Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella uusi suomalainen harrastamisen malli. Konkreettisesta mallista on tarkoitus päättää ensi kevään kehysriihen yhteydessä.

Hallitusohjelman linjauksen mukaan tavoitteena on taata jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus mieluisaan, maksuttoman harrastukseen koulupäivän yhteydessä. Lisäksi vahvistetaan koulujen aamu- ja iltapäivätoimintaa, kerhotoimintaa sekä yhteistyötä kuntien ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä.

Suomen mallin suunnittelua varten tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on asettanut valmisteluryhmän, jonka tehtävänä on tuottaa asiaan liittyvää tietopohjaa sekä valmistella esitys mallista, joka mahdollistaa hallitusohjelman mukaisen kirjauksen mieluisasta harrastuksesta koulupäivän yhteydessä.

Työryhmän puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Tuomo Puumala ja varapuheenjohtajina kansanedustaja Paavo Arhinmäki ja erityisavustaja Timo Lehtinen. Muita jäseniä ovat Niina Ratilainen Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssista, Micaela Romantschuk Förbudet Hem och Scola i Finland rf:stä, Mari Sjöström Suomen Kuntaliitosta, Mikko Salonen Suomen Olympiakomiteasta, Ulla Siimes Suomen Vanhempainliitosta, Tiina Ristikari Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiöstä, Rosa Meriläinen Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:stä, Sari Jokinen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:stä sekä Mikko Salasuo Nuorisotutkimusseurasta. Työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran maanantaina 16. joulukuuta.

Työryhmän asiantuntijoina toimivat opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtajat Riitta Kaivosoja, Eeva-Riitta Pirhonen ja Esko Ranto. Työryhmän päävastuullisena sihteerinä toimii johtaja Henni Axelin sekä muina sihteereinä johtaja Tiina Kivisaari, neuvotteleva virkamies Iina Berden ja ohjelmajohtaja Antti Blom.

Lisätietoja: valtiosihteeri Tuomo Puumala, p. 02951 61002

Hanna Kosonen Unga Utbildning