Hyppää sisältöön

Hämeenlinnassa toivottiin lisävuotta oppivelvollisuuden laajentamisen valmisteluun

Julkaisuajankohta 27.11.2019 11.30
Opetusministeri Li Andersson tutustuu auton maalauslinjaan Hämeenlinnan ammatillisessa oppilaitoksessa.
Opetusministeri Li Andersson tutustuu auton maalauslinjaan Hämeenlinnan ammatillisessa oppilaitoksessa.

Hämeenlinna isännöi koulutusselonteon valmisteluun liittyvää keskustelu- ja kuulemistilaisuutta maanantaina 26.11. Valtakunnalliseen tilaisuuteen osallistui 80 ammatillisen koulutuksen järjestäjää ja sidosryhmien edustajaa ympäri Suomea. Kuulemistilaisuutta emännöi opetusministeri Li Andersson.

Yhdeksi painavimmista puheenvuoroista nousi oppivelvollisuusiän nosto. Ammatillisen koulutuksen järjestäjillä oli selkeä toive ministerille. Lisävuosi oppivelvollisuuden laajentamisen valmisteluun.

Ministerin kanta koulutuksen järjestäjien toiveeseen oli kuitenkin selvä.

- Muutos astuu voimaan ikäluokka kerrallaan ja astuu voimaan vuonna 2021. Tavoite on, että toimeenpanovaiheeseen päästään jo tämän hallituskauden aikana, jotta ei käy niin, että me säädämme isosta uudistuksesta ja siirrämme toimeenpanovastuun seuraavalle hallitukselle.

Oppivelvollisuuden laajentumisen nosto herätti keskustelua myös sen päättymisen osalta. Osanottajat toivat esille huolensa siitä, että oppivelvollisuuden päättyminen 18 vuoteen luo eriarvoisuutta, jossa osa opiskelijoista saa opiskelunsa päätökseen maksuttomana ja osa joutuu niistä maksamaan täytettyään 18 vuotta ennen opiskelujen päättymistä.

Kiertueen muiden kaupunkien tavoin myös Hämeenlinnassa nousi esiin muutosten rahoitus. Anderssonin mukaan rahoituksen pitää olla linjassa tavoitteiden kanssa.

- Perusrahoituksen pitää entistä paremmin ennakoida muutokset, jotka oppivelvollisuuden laajentaminen tuo.

Keskustelua herättivät myös eri nivelvaiheet opiskelijoiden siirtyessä opinnoissaan eteenpäin.

- Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä tehtiin mielestäni virhe, kun koulutusjärjestelmät jaettiin eri osiin. Nyt joudumme miettimään, miten huolehdimme lapsista ja nuorista, kun he siirtyvät varhaiskasvatuksesta perusopetukseen ja perusopetuksesta toiselle asteelle.