Hyppää sisältöön

Hallitus sopi lähivuosien julkisen talouden suunnitelmasta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 6.4.2016 9.38 | Julkaistu suomeksi 30.12.2016 klo 8.34
Uutinen

Hallitus on sopinut vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmasta sekä kärkihankkeiden ja reformien päivityksestä. Julkisen talouden suunnitelma hyväksytään valtioneuvoston yleisistunnossa 14.4., jonka jälkeen se julkistetaan kokonaisuudessaan. Samassa yhteydessä julkistetaan hallitusohjelman päivitetty toimintasuunnitelma.

Neuvottelujen päätteeksi valtioneuvoston 5.4. julkaisemassa tiedotteessa, kerrotaan mm. lisäpanostuksesta korkeakoulutukseen ja nuorille tutkijoille. Vuosina 2017–2018 on luvassa yhteensä noin 105 miljoonan euron panostus korkeakouluopetuksen digitaalisten oppimisympäristöjen vahvistamiseksi ja ympärivuotisen opiskelun edellytysten parantamiseksi sekä nuorten tutkijoiden tieteen tekemisen edistämiseksi.

Koulutus ja tutkimus jätettiin uusien säästöpäätösten ulkopuolelle. Hallitus kompensoi kehyspäätöksen uuden indeksisäästön vaikutukset opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuusindeksiin sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrärahaindeksiin täysimääräisesti ylimääräisellä 37 miljoonan euron vuosittaisella määrärahalla.

Hallitus on päättänyt kehysriihessä myös opintotukisäästön toteuttamisesta, josta kerrotaan tarkemmin valtioneuvoston tiedotteessa.

Yleisistä kirjastoista tapahtuvasta lainaamisesta maksettavan lainauskorvauksen tasoa nostetaan kahdella miljoonalla.

Linkit

Valtioneuvoston tiedote 5.4.2016:
Hallitus sopi julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020