Hyppää sisältöön

Haku Elävän perinnön kansalliseen luetteloon käynnistynyt

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 13.3.2017 11.04
Uutinen

Hakeminen Elävän perinnön kansalliseen luetteloon on käynnistynyt. Luettelointia tehdään osana Unescon yleissopimusta aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Elävän perinnön kansalliseen luetteloon voi tehdä ilmoituksia samoista aihealueista kuin Elävän perinnön wikiluetteloon. Haku päättyy huhtikuun lopussa.

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta tuli Suomessa voimaan keväällä 2013. Sopimusta lähdettiin Suomessa toteuttamaan Museoviraston johdolla monipuolisesti ja monista muista maista poikkeavilla tavoilla, mm. osallistavan ja avoimen wikiluettelon avulla. Luetteloon on helmikuusta 2016 lähtien koottu ilmoituksia elävästä aineettomasta perinnöstä. Yli sata toimijaa on kertonut perinteistään ja wikiluettelossa on jo yli 80 ilmoitusta viidellä eri kielellä.

Seuraava askel Unescon sopimuksen toimeenpanossa Suomessa on Elävän perinnön kansallinen luettelo. Siihen elävän aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseen osallistuvat ja perinteen harjoittamista ja ylläpitämistä edistävät yhteisöt, yhdistykset tai yksityishenkilöiden ryhmät voivat esittää wikiluettelossa jo olevia kohteita. Esitysten ytimessä tulee olla tekeminen, harjoittaminen ja välittäminen ihmisiltä toisille. Hyviä käytäntöjä kootaan vain Elävän perinnön wikiluetteloon.  

Kansallinen luettelo tekee asialle omistautuneiden työtä näkyväksi ja voi vahvistaa perinteiden asemaa. Kansallisen luettelon kohteista päättää opetus- ja kulttuuriministeriö Museoviraston ja aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän esityksestä. Ehdotuksia arvoivat myös eri alojen toimijat.

Kansallisesta luettelosta on mahdollista tehdä ehdotuksia Unescon kansainvälisiin aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin. Myös päätökset Unescoon lähetettävistä ehdotuksista tekee opetus- ja kulttuuriministeriö Museoviraston ja aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän esityksestä.

Haku Elävän perinnön kansalliseen luetteloon päättyy 30.4.2017. Seuraavan kerran kansalliseen luetteloon voi hakea aikaisintaan vuonna 2019.

Hakemus Elävän perinnön kansalliseen luetteloon

Elävän perinnön wikiluettelo

Lisätietoja
Leena Marsio, Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori, Museovirasto, leena.marsio(at)museovirasto.fi, p. 0295 33 6017
Mirva Mattila, ylitarkastaja, OKM, mirva.mattila(at)minedu.fi, p. 0295 33 0269