Hyppää sisältöön

Haglund jakoi valtion tuet liikuntajärjestöille

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.2.2015 14.58
Tiedote

Urheiluasioista vastaava ministeri Carl Haglund on myöntänyt kuluvan vuoden valtionavustukset liikuntajärjestöille. Toimintaa tuetaan veikkausvoittovaroista yhteensä 40 082 000 eurolla. Avustusta sai 122 järjestöä.

Uusia avustettavia järjestöjä ovat fitnessurheilujärjestö IFBB Finland ry (IFF, International Federation of Bodybuilding and Fitness) ja Suomen Vapaaottelijat ry.

- Uusi liikuntalaki tulee voimaan tämän vuoden aikana ja koska Valtion liikuntaneuvosto on
tehnyt lukuisia kehittämisehdotuksia koskien liikuntajärjestöjen avustuspolitiikkaa ja avustusten valmistelutapaa, olen pyytänyt opetus- ja kulttuuriministeriötä valmistelemaan esityksen uudeksi liikuntajärjestöjen avustamisen valmistelumalliksi, sanoo ministeri Carl Haglund.

- Työssä tulee muun muassa huomioida uuden liikuntalain mukaisten avustusperusteiden järjestökohtainen arviointitapa sekä päivittää hakuohje uuden liikuntalain mukaiseksi, Haglund täsmentää.

Lajiliitoista suurimman avustuksen eli 2 miljoonaa euroa sai Palloliitto. Suomen Voimisteluliitto Svoli sai 1 760 000 euroa, Työväen Urheiluliitto 1 585 000 euroa, Jääkiekkoliitto 1 375 000 euroa, Hiihtoliitto 1 070 000 euroa ja Urheiluliitto 1 035 000 euroa. Liikuntajärjestö Valo ry sai 4 802 000 euroa, mikä oli suurin liikuntajärjestölle myönnetty avustus.

Myönnetyt avustukset (pdf)

Lisätietoja: ylitarkastaja Hannu Tolonen, OKM, p. 0295 3 30145