Hyppää sisältöön

Eurostudent-tutkimus: Sosiaalinen tausta vaikuttaa korkeakouluopiskelijoiden kansainväliseen liikkuvuuteen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 2.11.2015 9.57
Tiedote

Suomalaiset korkeakouluopiskelijat osallistuvat kansainvälisesti vertailtuna aktiivisesti kansainväliseen opiskelijaliikkuvuuteen - erityisesti opintojensa aikana, mutta vanhempien koulutustasolla on vaikutusta liikkuvuuteen. Suomalaiset korkeakouluopiskelijat saavat ulkomailla suoritettuja opintoja hyvin hyväksiluettua osana korkeakouluopintojaan. Tiedot ilmenevät maanantaina julkistetusta Eurostudent-yhteenvedosta.

Tutkimustulosten mukaan yliopisto-opiskelijat lähtevät useammin vaihto-opiskelijaksi kuin ammattikorkeakouluopiskelijat. Kuitenkin sosioekonominen tausta Suomessa vaikuttaa paljon siihen, lähteekö opiskelija opiskeluaikana ulkomaille liikkuvuusjaksolle tai ns. opiskelijavaihtoon. Suomessa ja muutamissa vertailumaissa (Tanska, Alankomaat, Saksa ja Itävalta) opiskelijat, joiden vanhemmilla ei ole korkeakoulututkintoa lähtevät harvemmin vaihtoon kuin akateemisesta perheestä tulevat opiskelijat.

Suomalaisopiskelijoista ne, joiden vanhemmilla on korkeakoulututkinto, jopa 21 prosenttia on ollut opiskeluaikana opiskelijavaihdossa, ja sen lisäksi 26 prosenttia opiskelijoista on aikeissa lähteä. Samaan aikaan 71 prosenttia opiskelijoista, joiden vanhemmilla ei ole korkeakoulutusta, ei ole ollut vaihdossa, eikä ole ajatellut lähteä kansainväliseen vaihtoon.

Eurostudent -tutkimuksessa selvitettiin lisäksi opiskelijaliikkuvuusjakson aikana suoritettujen opintopisteiden hyväksilukemista. Suomalaisista opiskelijoista 70 prosenttia kertoi kyselyssä, että kaikki heidän ulkomailla suoritetut opintopisteet hyväksyttiin tutkintoon. Vain kolmen prosentin - eli hyvin harvan opiskelijan - opintopisteitä ei hyväksytty ollenkaan tutkintoon. Tämä on kansainvälisesti vertaillen hyvä tulos, sillä muun muassa Ruotsissa ja Italiassa kansainvälisen opintojakson opintoja hyväksiluetaan vähemmän kuin Suomessa.

Lisätietoja: ylitarkastaja Johanna Moisio (OKM), puh. 02953 30216

- - -
Suomalaisista korkeakouluopiskelijoista keskimääräisesti 16 prosenttia on ollut liikkuvuus- tai vaihtojaksolla (opintojako, harjoittelu, kielikurssi tai muu opintoihin liittyvä toiminto) ulkomailla opintojensa aikana.

Kansainvälinen opiskelijaliikkuvuus ja opintojen siirrettävyys Eurostudent V-tutkimuksen tuloksien valossa –raportti on www-osoitteessa: http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2015/eurostudent.html  

Koko kansainvälinen Eurostudent V –tutkimus on julkaistu www-osoitteessa http://eurostudent.eu/