Hyppää sisältöön

Ennakointia kehitetään vastaamaan työelämän ja osaamisen muutoksiin

opetus- ja kulttuuriministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 10.6.2020 10.40
Tiedote

Työvoima-, koulutus- ja osaamistarpeiden suunnitteluun käytettävästä ennakointitiedosta halutaan vaikuttavampaa, yhtenäisempää ja helpommin hyödynnettävää. Ehdotus uudistettavasta ennakointimallista luovutettiin opetusministeri Li Anderssonille ja työministeri Tuula Haataiselle keskiviikkona 10.6.2020. Ennakoinnin kehittäminen on osa hallituksen työllisyystoimia.

Ennakoinnilla pyritään selvittämään, minkälaista osaamista työelämä tulevaisuudessa tarvitsee, jotta koulutuksen sisällöt ja koulutettavien määrät eri koulutusaloilta ja -asteilta vastaisivat siihen mahdollisimman hyvin. Ennakoinnilla voidaan myös vaikuttaa rekrytointiongelmiin ja edistää kohtaantoa työmarkkinoilla.

Ennakoinnin kattavuutta ja hyödyntämistä kehitetään, jotta työmarkkinoiden muutoksiin ja osaajatarpeiden painottumiseen uusille aloille voidaan vastata tehokkaasti ja oikea-aikaisesti. Työryhmän kehittämisehdotukset liittyvät ennakointitietoa tuottavien ja tarvitsevien tiiviimpään vuorovaikutukseen sekä eri aikaväleille kohdistuvan tiedon tuottamiseen ja analysointiin. Työryhmä ehdottaa myös digitaalisen tietoalustan luomista yhteisen tilannekuvan vahvistamiseksi sekä panostamista viestintään ja vaikuttavuuteen.

Ennakoinnilla edistetään työllisyyttä ja luodaan edellytyksiä kasvulle

Ennakoinnin kehittämistyöryhmän tavoitteena on luoda ennakoinnista kokonaisuus, joka muun muassa edistää työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa ja palvelee koulutuksen järjestäjiä ja korkeakouluja koulutustarjonnan suuntaamisessa. Jatkuvaa oppimista tukeva ennakointitieto auttaa myös kansalaisia arvioimaan, millaiselle osaamiselle on kysyntää työelämässä.

Työryhmän mukaan valtakunnallisen työvoima-, koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnin tulee perustua hallituskaudet ylittävään näkemykseen, jota tarkennetaan ja kohdennetaan työllisyyden ja osaamisen kehittämistavoitteilla.

Osaamisperusteista ennakointia vahvistetaan

Poikkihallinnollista yhteistyötä ennakoinnissa vahvistetaan. Ennakointijärjestelmän tulee tuottaa tietoa nopeasti ja joustavasti ja sen ajantasaisuutta on kehitettävä. Ammatti- ja toimialakohtaisen ennakoinnin rinnalle tarvitaan osaamisperusteista ennakointia ja sen myötä osaamisluokittelun kehittämistä.

Osaavan työvoiman saatavuus on varmistettava alueiden ja toimialojen tarpeita vastaavasti. Alueelliset erot työvoiman kysynnässä ja tarjonnassa sekä väestörakenteessa edellyttävät alueellisen ennakoinnin vahvistamista. Ennakointijärjestelmän tulee myös entistä paremmin tukea kansainvälistä liikkuvuutta ja maahanmuuttajien työllistymistä.

Ennakointitiedon osuvuutta ja laatua on arvioitava säännöllisesti. Lisäksi tarvitaan ennakointitiedon hyödyntämisen eli vaikuttavuuden seurantaa. Laajempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta on mahdollista arvioida työn kysynnän ja tarjonnan sekä osaamisen kohtaannon kautta.

Ennakointitietoa kaivataan myös keskipitkältä aikaväliltä

Ennakointijärjestelmän on tunnistettava jo varhain äkilliset ja yllättävätkin muutokset toimintaympäristössä.

Ennakointitietoa tuotetaan nykyisin eniten lyhyellä (0–2 vuotta) ja pitkällä aikavälillä (yli 10 vuotta). Sitä vastoin ennakointitieto keskipitkällä (5–8 vuotta) aikavälillä on ollut puutteellista.

Työryhmän ehdotuksena on kehittää keskipitkän aikavälin ennakointiin malli, jonka avulla voidaan paremmin tukea nyt työssä olevien ja opiskelunsa aloittaneiden ura- ja oppimispolkuun liittyvää ennakointia. Mallilla voitaisiin myös tunnistaa työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaantoon liittyviä haasteita.

Myös lyhyen aikavälin ennakointia vahvistetaan ja uudistetaan. Alueellisten ennakointiverkostojen yhteistyötä ja yhteyttä valtakunnalliseen ennakointiin tiivistetään. Pitkän aikavälin ennakointia varten työryhmä esittää lisäresursseja muun muassa työllisyysennusteiden laadintaan.

Kehittämisryhmä ehdottaa tietoalustan ja -palvelun kehittämistä yhtenäiselle ennakointitiedolle sekä ennakoinnin vaikuttavuuden ja viestinnän tehostamista. Ennakointitiedon digitalisoituminen mahdollistaisi myös työllisyysnäkymiä ja osaamistarpeiden tunnistamista tukevien tekoälysovellusten hyödyntämisen.

Lisätietoja:

  • neuvotteleva virkamies Ville Heinonen (OKM), p. 0295 330 105
  • neuvotteleva virkamies Hanna Hämäläinen (TEM), p. 0295 047 060
Ammatillinen koulutus Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Li Andersson Tuula Haatainen