Digitaalisten sisältöjen siirrettävyysasetus voimaan 1.4.

Opetus- ja kulttuuriministeriö 6.3.2018 13.04
Tiedote

EU:n siirrettävyysasetus tulee voimaan 1. huhtikuuta 2018. Jatkossa EU-maiden kansalaiset voivat käyttää asuinmaassaan tilaamaansa tai hankkimaansa digisisältöpalvelua oleskellessaan tilapäisesti toisessa EU-maassa.

Siirrettävyysasetuksen mukaan palveluntarjoaja, joka tarjoaa sisältöpalveluja, on velvollinen mahdollistamaan kuluttajille pääsyn kuluttajan asuinjäsenvaltiostaan tilaamaan palveluun myös silloin, kun tämä väliaikaisesti oleskelee jossain toisessa EU-maassa. Tämä vastaa paremmin kuluttajien odotuksia tänä päivänä ja on eräs EU:n digitaalisiin sisämarkkinoihin liittyvistä tekijänoikeusuudistuksista.

Velvollisuus tarjota palvelujen siirrettävyyttä koskee ainoastaan maksullisia palveluita, mutta asetus sallii palveluntarjoajien tarjota myös palvelujen siirrettävyyttä maksuttomien palveluiden osalta. Tähän asti palvelujen siirrettävyyden esteenä ovat olleet tekijänoikeuksiin liittyvät epäselvyydet tai oikeudenhaltijoiden ja palveluntarjoajien väliset sopimukset ja niihin perustuvat palveluiden maarajoitukset (geoblokkaus), jotka ovat estäneet palveluiden saatavuuden kuluttajan ollessa ulkomailla.

Asetus koskee vain sellaisia tilauspalveluita, joita kuluttajat ovat hankkineet asuinjäsenvaltioissaan ja sen edellytyksenä on, että kuluttajan asuinjäsenvaltio verifioidaan asetuksessa tarkemmin säädetyllä tavalla. Asetus ei koske palveluita, joita kuluttaja hankkii muualta kuin asuinjäsenvaltiostaan tai EU:n ulkopuolelta. Asetus ei myöskään estä palvelutarjoajia tarjoamasta laajempaa sisältöpalveluiden siirrettävyyttä, jos tämä on mahdollista oikeudenhaltijoiden kanssa tehtyjen sopimusten pohjalta.

Siirrettävyysasetusta sovelletaan 1.4. alkaen vain EU-maissa. Muiden Euroopan talousalueeseen kuuluvien maiden eli Norjan, Islannin ja Liechtensteinin osalta asetus tulee voimaan myöhemmin ETA:n sekakomitean päätöksen mukaisesti. Kuluttajille tämä tarkoittaa sitä, että tässä vaiheessa palveluihin ei ole vielä asetuksen nojalla pääsyä näistä maista.

Asetus liittyy EU-komission digitaalisten sisämarkkinoiden (Digital Single Market) ohjelmaan, jonka yhtenä tavoitteena on parantaa kuluttajien mahdollisuutta käyttää sisältöpalveluita koko EU:n sisämarkkinoiden alueella.

Lisätietoja: tekijänoikeusneuvos Viveca Still, p. 02953 30297

Muualla verkossa

Tekijänoikeus